Nykyinen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei hae uutta kautta. Uudeksi valtakunnansovittelijaksi on hakenut viisi ihmistä kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).
He ovat Liisa Hakala, Harri Hietala, Timo Kuukasjärvi, Peter Marks ja Anu Sajavaara.
TEMin mukaan hakijalista saattaa vielä päivittyä sellaisilla määräaikaan mennessä jätetyillä hakemuksilla, jotka saapuvat myöhemmin postin kautta tai kirjaamon asiointipisteestä.
Hietala on varatuomari, joka on toiminut aiemmin muun muassa Palvelualojen työnantajat Paltan varatoimitusjohtajana, työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana. Sajavaara on puolestaan Paltan nykyinen neuvottelujohtaja.
Hakalalla on yliopistotaustaa ja Kuukasjärvellä yrittäjätaustaa. Marks on ohjelmistoinsinööri.
Uuden valtakunnansovittelijan nimittää valtioneuvosto työministeri Tuula Haataisen (sd.) esityksestä, mutta nimityksessä on kuultu työmarkkinakeskusjärjestöjä. Tapana on ollut, että valtakunnansovittelija tulee vuoroin palkansaajien, vuoroin työnantajien puolelta.
Järjestöt ovat STT:n tietojen mukaan sopineet, että nyt kaikille osapuolille kelpaavaa ehdokasta haetaan ensisijaisesti työnantajaleiristä.
Piekkala toimi ennen siirtymistään valtakunnansovittelijaksi Kirkon työmarkkinalaitoksen johtajana. Hän oli työmarkkinakeskusjärjestöjen ehdokas tehtävään.
Lue myös: Tyytymättömyys Piekkalaan voi estää jatkon valtakunnansovittelijana
Piekkala sai poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä osakseen
Ehdokkuuspäätöstään viimeiseen saakka pantannut Piekkala on saanut kaudellaan poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä osakseen. Palkansaajapuolelta väläyteltiin talvella 2020 jopa toiveita sovittelijan vaihtamisesta kesken kauden.
Piekkalalla ei katsottu olevan riittävästi auktoriteettia ratkaisemaan riitoja, ja oli epäilyjä hänen tasapuolisuudestaan.Hänen toimintaansa on arvosteltu myös tämän kevään neuvottelukierroksen aikana. Työministeri Haataisen kerrotaan tietävän tilanteen.
Piekkala valittiin valtakunnansovittelijaksi kesäkuussa 2018, kun edellinen sovittelija Minna Helle valittiin kesken kautensa työmarkkinajohtajaksi Teknologiateollisuuteen.