Uberille lunta tupaan Hollannissa: Kuljettajat ovat oikeuden mukaan työntekijöitä

Uber-taksi.
Kuvituskuva./All Over Press
Julkaistu 13.09.2021 16:45

MTV UUTISET – STT

Kyytipalvelu Uber hävisi maanantaina Hollannissa oikeustaistelun kuljettajien oikeuksista. Oikeuden päätöksen mukaan kuljettajat ovat työsopimuksen alaisia työntekijöitä eivätkä itsenäisiä yrittäjiä.

Amsterdamilaisen tuomioistuimen mukaan Uberin ja sen kuljettajien suhteessa on kaikki työsopimuksen tunnusmerkit. Näin ollen kuljettajia koskee taksinkuljettajien työehtosopimus, tuomioistuin toteaa lausunnossaan.

Maaliskuussa Uber ilmoitti antavansa Britanniassa toimiville kuljettajilleen työntekijän aseman ja näin muun muassa vähimmäispalkan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun yhdysvaltalaisyhtiö suostui kohtelemaan kuljettajiaan työntekijöinä.

Ennen Uberin ilmoitusta Britannian korkein oikeus oli päättänyt, että Uberin kuljettajat ovat työntekijöitä eivätkä yrittäjiä. Asiasta oli kiistelty vuosia eri oikeusasteissa. Korkein oikeus piti näin voimassa alempien oikeusasteiden päätökset. 

Lue myös: Espanja määrittelee ruokalähetit työsuhteisiksi työntekijöiksi laissa

Tuoreimmat aiheesta

Uber