Guardian sai käyttöönsä yli 124 000 Uberia koskevaa asiakirjaa, jotka ovat jakautuneet viiden vuoden ajalle vuosille 2013-2017.
Brittilehti Guardianille vuodettujen asiakirjojen mukaan kyytipalveluyhtiö Uber on käyttänyt monia kyseenalaisia toimia kasvaakseen kansainväliseksi suuryritykseksi viime vuosikymmenellä.
Sunnuntaina julkaistun Guardianin jutun mukaan Uber muun muassa käytti hyväkseen Uber-kuskeihin kohdistunutta väkivaltaa ja pyrki tietoisesti toimimaan maissa, joiden lainsäädäntö ei sitä sallinut.
Guardianin mukaan Uber lobbasi voimakkaasti maiden hallituksia muuttamaan lakeja, jotta sovelluspohjainen kyytipalvelu pystyisi toimimaan sujuvammin. Vaikuttaakseen poliittiseen keskusteluun Uber maksoi myös tutkijoille, jotta he tuottaisivat yrityksen toimintamallia tukevia tutkimuksia.
Guardian sai käyttöönsä yli 124 000 Uberia koskevaa asiakirjaa, jotka ovat jakautuneet viiden vuoden ajalle vuosille 2013–2017. Koko tuon ajan yrityksen toimitusjohtajana toimi Travis Kalanick, joka oli toinen yrityksen perustajista.
Brittilehti jakoi aineiston kansainväliselle toimittajajärjestölle ICIJ:lle, joka jakoi aineistoa eteenpäin kymmenille kansainvälisille medioille. Suomalaisista medioista aineiston sai käyttöönsä Ylen MOT-toimitus, joka julkaisi sunnuntai-iltana aiheesta.
"Väkivalta takaa menestyksen"
Vuonna 2016 useissa Euroopan maissa taksikuskit järjestivät Uberia vastustavia mielenosoituksia. Kalanick ohjeisti Ranskan Uberin paikallista johtoa yllyttämään Uber-kuskeja vastamielenosoituksiin.
Kalanickia varoitettiin, että mieltään osoittavat taksikuskit saattaisivat Ranskassa käyttäytyä väkivaltaisesti Uber-mielenosoittajia vastaan.
– Minusta se on sen arvoista. Väkivalta takaa menestyksen, Kalanick oli asiakirjojen mukaan vastannut.
Guardianin mukaan samankaltaisia toimia tehtiin asiakirjojen perusteella myös Italiassa, Belgiassa, Sveitsissä ja Hollannissa.
Uberin henkilökunta ja johtoporras vaikuttivat asiakirjojen mukaan myös täysin tietoiselta siitä, että heidän toimintansa ei ollut täysin laillista kaikissa maissa.
Osassa vuodetuista sähköposteista käytetään muun muassa "muu kuin laillinen status" -ilmaisua monien maiden toiminnasta puhuttaessa.
Kalanickin tiedottaja kiisti väitteen, että Kalanick olisi kehottanut käyttämään hyväksi Uber-kuskeihin kohdistunutta väkivaltaa. Tiedottajan mukaan entinen toimitusjohtaja on myös kieltänyt kannustaneensa laittomaan toimintaan.
Uberin sunnuntaina julkaiseman tiedotteen mukaan yritys on muuttanut vuonna 2017 aloittaneen toimitusjohtaja Dara Khosrowshahin aikana toimintatapojaan täysin.
– Emme aio keksiä tekosyitä menneelle toiminnalle, joka ei selvästi ole linjassa nykyisten arvojemme kanssa, tiedotteessa kerrotaan.