Jääkiekkoilija Mika Lartaman ura Hämeenlinnan Pallokerhossa oli värikäs. Eikä hurjia käänteitä puuttunut uran jälkeiseltäkään ajalta.
Uhkapelaaminen ja huumeet veivät Lartaman pois kaidalta tieltä. Lartaman 17-vuotiaana alkanut kiekkoura HPK:ssa loppui 31-vuotiaana vuonna 1994.
– Aloitin ravintolabisneksen jo ennen uran loppua. Olen omistanut kaikkiaan 12 ravintolaa, joista parhaimmillaan oli kuuden omistus samaan aikaan, Lartama muistelee.
– Rahaa tuli ikkunoista ja ovista. Veikkauksen pelikoneen hankimme ravien etäpelaamisen aikoihin.
Uhkapelaaminen vei Lartaman lopulta kohti tuhoa.
– Kun Veikkaus aloitti pitkävedon 1994, olin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 700 000 markkaa voitolla. Kertoimenlaskijat olivat pihalla. Joku kuukausi myöhemmin olin miljoona markkaa tappiolla eli hävisin pienessä ajassa 1,7 miljoonaa markkaa, Lartama muistelee.
Hän kuvailee, että uhkapelaaminen on ollut hänellä pienestä asti veressä.
– Oli hurjia vetoja, sillä esimerkiksi yhden golfreiän voittaja sai 50 000 markkaa.
Kokaiinia ja konkurssi
Lartama kertoo, että Veikkaukselta hankittu pelikone teki hänen kaltaiselleen pelaamisen liian helpoksi.
– Soitin lomamatkalta ja kysyin, mitä pelejä on. Hävisin satatuhatta markkaa viikossa. Tilitysten maksu sujui, kun ravintolat tuottivat hyvin, hän muistelee.
Vuosituhannen taitteessa Lartama kokeili kokaiinia.
– Oli energiaa, ajatuksia ja kaikki tuntui helpolta, hän kuvailee.
Konkurssin Lartama teki lopulta vuonna 2003. Pari vuotta myöhemmin tuli tuomio kokaiinin hallussapidosta ja vuonna 2006 konkurssiaikaan liittyneestä talousrikoksesta.
– Uhkapelaaminen syöksi minut tuhoon, ei huumeet, Lartama sanoo.
"Paidan sulattaminen oli perseestä"
Vuonna 1994 HPK kunnioitti Lartaman uraa jäädyttämällä hänen pelinumeronsa 24 eli nostamalla pelipaidan Hämeenlinnan jäähallin kattoon. Sittemmin Lartaman saamien tuomioiden takia HPK kuitenkin otti paidan pois katosta eli "sulatti" sen.
– Paidan sulattaminen oli perseestä. Talousrikostuomiota ei annettu anteeksi, Lartama sanoo.
Paidan sulattamisen jälkeen "Laru" oli pohjalla.
– Omaisuus ja maine menivät. Olin velkaa tosi pelottaville tahoille, mikä oli hyvin stressaavaa. Sain huumausaineista uuden tuomion vuonna 2009 ehdottomana vankeutena. Asianajajani hoiteli tuomion yhdyskuntapalveluksi.
Lartama kertoo saaneensa asiat mallilleen nelisen vuotta sitten. Hän tapasi Päivin, jonka kanssa avioitui vuosi sitten. Heillä on yhteinen kolmevuotias poika.
Lartamalla on lapsia myös aiemmasta liitostaan. Psykoterapiassa hän oivalsi olleensa vuosien varrella raskas taakka läheisilleen.
– Olen nyt onnellinen. Vapaudun vuonna 2019 velkasaneerauksesta, teen töitä vaimoni verhoomossa ja asiat ovat kunnossa, Lartama sanoo.
Lartamasta on tulossa elämäkerta. Kimmo Miettisen kirjoittama teos julkaistaan lokakuussa nimellä Laru 24.
– En halua vasikoida ketään, enkä aiheuttaa tuomioita kirjan takia, 54-vuotias Lartama sanoo.