Ukraina sai uuden pääministerin

Volodymyr Groysman
Volodymyr Groysman parlamentin istunnossa Kiovassa 13. huhtikuuta 2016.EPA
Julkaistu 14.04.2016 13:23

MTV UUTISET – STT – AFP

Ukrainan parlamentti on hyväksynyt Volodymyr Groysmanin nimittämisen maan uudeksi pääministeriksi. Samalla parlamentti hyväksyi edellisen pääministerin Arseni Jatsenjukin eron. 

Jatsenjuk ilmoitti erostaan sunnuntaina. Pääministerin eroa edelsi poliittinen kriisi, joka on muun muassa jäädyttänyt tärkeät länsimaiden avustukset.

Länsimyönteiseksi luonnehdittu, 38-vuotias Volodymyr Groysman on toiminut tähän saakka parlamentin puhemiehenä. Häntä pidetään presidentti Petro Poroshenkon suojattina. Groysman on kuitenkin saanut arvostusta pystyttyään pitämään ojennuksessa Ukrainan välillä riitaisen parlamentin.

– Ymmärrän velvollisuuteni, Groysman sanoi ennen äänestystä.

– Ymmärrän, että elämme hyvin vaikeaa aikaa. Meidän täytyy osoittaa tehokkuutta ja poliittista tahtoa niin, että voimme johtaa maan pois kriisistä sekä vauhdittaa ja edistää eurooppalaisia uudistuksia.

Groysman on ilmoittanut, että hän on sitoutunut Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n määräämiin säästötoimiin. Ehdot liittyvät 15,4 miljardin euron tukipakettiin, jonka Ukraina sai maaliskuussa 2014. 

Osa ekonomeista kuitenkin epäilee, onko Groysmanista vastustamaan suurliikemiehiä, joilla on ollut määräävä asema Ukrainan politiikassa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat