Ukraina varoittaa kansalaisiaan: Etelässä edessä "valtava taistelu"

Ukraina varoittaa Hersonin ja Zaporizhzhjan alueiden asukkaita tulevasta "valtavasta taistelusta", kertoo brittilehti The Guardian.

Samalla ukrainalaisviranomaiset pyytävät, että alueella asuvat ihmiset lähtisivät evakkoon.

– Teidän täytyy etsiä keino lähteä, koska Ukrainan armeija vapauttaa alueet. Se tarkoittaa valtavaa taistelua. En halua pelotella ketään, kaikki ymmärtävät asian laidan kuitenkin, Ukrainan varapääministeri Iryna Vereshchuk totesi The Guardianin mukaan.

– Jos ei pysty lähtemään, niin täytyy varautua siihen, että suojalle, juomavedelle ja ruoalle on taas tarvetta, jotta selviää hyökkäyksestä, sanoi puolestaan Hersonin paikallisviranomainen Yuriy Sobolevskyi.

Ukrainalaisviranomaisten lausuntojen tulkinnassa on huomioitava se, että sotaa käyvät valtiot harvemmin kertovat rehellisiä sotasuunnitelmiaan julkisesti.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Onkin mahdollista, että kertomalla tulevasta "valtavasta taistelusta" voi esimerkiksi ohjata Kremliä sijoittamaan enemmän sotilaita ja kalustoa etelään.

Toisaalta jo jonkin aikaa on ollut selvää, että Ukraina haluaa työntää venäläisiä kauemmas nimenomaan Etelä-Ukrainassa.

Ukrainalaisjoukot ovat nimittäin tehneet toukokuusta lähtien jonkin verran menestystä saavuttaneita vastahyökkäyksiä Hersonin alueella.

"Kourivat heikkouksia"

Vastahyökkäykset alkoivat, kun Venäjä oli keskittänyt merkittävän osan taisteluvoimastaan ja raskaasta kalustostaan Itä-Ukrainan Severodonetskin kaupungin valloittamiseen.

Useat Venäjä-mieliset sotabloggarit osoittivat jo tuolloin huolensa Kremlin Etelä-Ukrainan valloitusten suhteen.

– He kourivat (Venäjän puolustuksen) heikkouksia, Itä-Ukrainan entinen separatistijohtaja ja epäilty sotarikollinen Igor Girkinkirjoitti ja summasi useiden sotabloggaajan tunnot.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Amerikkalaisen ajatushautomon Institute for the Study of Warin (ISW) arvion mukaan sotabloggaajat kritisoivat käytännössä sitä, että Venäjän sodanjohto riskeeraa aluevaltaukset muilla suunnilla Donbassin hyökkäyksen vuoksi.

Heinäkuun 6. päivä amerikkalainen ISW puolestaan arvioi, että Ukraina saattaa ryhmittää joukkojaan laajempaa vastahyökkäystä varten.

Näytöshyökkäyksiä ja tuhottuja siltoja

Venäjä on valmistautunut Ukrainan vastahyökkäyksiin Etelä-Ukrainassa jo jonkin aikaa. Venäjän on muun muassa raportoitu linnoittaneen asemiaan, minkä lisäksi heti suurempien vastahyökkäysten alettua venäläisjoukot tuhosivat useita siltoja.

– Ukrainan yleisesikunta totesi, että venäläiset keskittyvät puolustamaan valloitettuja alueita ja rajoittavat ukrainalaisjoukkojen etenemistä saatavilla olevalla tulivoimalla, ISW kirjoittaa.

Viime kuun puolivälissä ISW katsoi, että Venäjä on voinut lavastaa alueella valehyökkäyksiä. Esimerkiksi Hersonin pohjoispuolella tapahtui räjähdys, joka Ukrainan armeijan mukaan vaati siviiliuhreja.

Zaporizhzhjan alueella puolestaan on ISW:n mukaan raportoitu Venäjän tehneen "näytösluontoisia hyökkäyksiä", joiden tarkoitus voi olla ukrainalaisjoukkojen pitäminen paikoillaan tai siirtymisen estäminen.

Lue myös:

    Uusimmat