Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
Sotilashelikopterilentäjä Oleh lentää jatkuvasti matalalla henkensä kaupalla. Hänen tehtävänsä on jäljittää ja tuhota venäläiskohteita ukrainalaisalueilla.
Uutistoimisto Reuters tutustui 22-vuotiaan ukrainalaisen Olehin työhön sotilashelikopterilentäjänä. Hän istuu neuvostoaikaisen Mi-8-helikopterin ohjaamossa ja kertaa viimeisintä läheltä piti -tilannetta.
– Eilen oli todella vaikea lento. Jouduimme laskeutumaan pellolle neljä kertaa. Ohjuksia ja ohjattuja pommeja laukaistiin meitä kohti.
Oleh kuvailee tehtäviä vaarallisiksi. Onnistuminen vaatii hyvin matalaa lentokorkeutta vihollisen kohdalla. Tämän jälkeen raketit on laukaistava oikealla hetkellä. Nopea väistöliike kruunaa toimenpiteen.
Reutersin videomateriaalilla näkyy, kuinka kopteria lastataan raketeilla. Mi-8 on neuvostoaikainen kuljetukseen tarkoitettu kopteri, johon on jälkikäteen asennettu raketinheitinjärjestelmä.
Ukraina on hyötynyt vastahyökkäyksessään Yhdysvaltojen ja muiden länsiliittolaisten asetoimituksista, mutta Oleh on jäänyt vielä kaipaamaan uutta lentokalustoa.
– Tietenkin haluaisimme amerikkalaisia laitteita – esimerkiksi Black Hawkin.
– Se on uudempi, tehokkaampi ja voi kantaa paljon parempia aseita, joilla voi aiheuttaa enemmän tappioita viholliselle.
Katso videolta, miten Olehin työ onnistuu neuvostoaikaisella kuljetuskopterilla.
Uusimmat
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää