Alakynteen joutunut Ukraina vetäytyy Avdijivkasta.
Ukrainan rajavartiolaitoksen perjantaina julkaisema ja uutistoimisto Reutersin välittämä video näyttää olosuhteet Avdijivkan kaupungin taistelukentällä. Reuters on vahvistanut videon olevan Avdijivkasta, mutta ei ole voinut vahvistaa kuvausajankohtaa.
Videolla näkyy ukrainalaissotilaiden osallistumista tulitaisteluun ja kuuluu heidän kommentointiaan taistelukentän olosuhteista.
– Näin me lämmittelemme. Ulkona on sota, paskiaiset hyökkäävät, eräs sotilas toteaa esitellen heppoista lämmitysjärjestelmää.
Yksi videolla esiintyvistä taistelijoista kertoo aseensa jääneen jumiin ja putsaavansa sitä. Videolla näkyy myös, kuinka joukkojen asemapaikkanaan käyttämässä asunnossa juoksentelee kissa ja lojuu muovinen joulukuusi.
Ukraina vetäytyy kaupungista
Ukraina vetäytyy Avdijivkan kaupungista itäisessä Ukrainassa, asevoimat kertoi hieman ennen kello kolmea lauantain vastaisena yönä. Urkainan asevoimien mukaan Venäjä otti vangiksi useita ukrainalaissotilaita kaupungissa. Vankien määrästä ei ollut heti tietoa.
Ammuspulasta kärsivä ja taistelukentällä alakynteen jäänyt Ukraina totesi aiemmin perjantaina, että se saattaa joutua vetäytymään koko kaupungista. Kaupungissa on käyty raskaita taisteluita varsinkin viime viikkojen aikana.
Tilanne Avdijivkan kaupungissa on vaikeutunut merkittävästi viime päivien aikana, alueen sotatoimia johtava ukrainalaiskenraali Oleksandr Tarnavskyi sanoi viestipalvelu Telegramissa. Hän kertoo tehneensä päätöksen, jotta ukrainalaissotilaiden henkiä voitaisiin säästää.
– Operatiivisen tilanteen perusteella Avdijivkan kaupungin ympärillä olen päättänyt vetää joukkomme pois ja asettaa puolustuksemme parempiin asemiin, jotta pystymme turvaamaan sotilaidemme terveyttä ja henkiä, Tarnavskyi totesi, kun hän vielä aiemmin perjantaina kommentoi, että tilanne olisi ollut Ukrainan hallussa.
Lue myös: Ukrainan tilanne Avdijivkassa kriittinen – Venäjä piirittää kaupunkia kolmelta suunnalta
Venäjä on yrittänyt vallata itäisessä Ukrainassa sijaitsevaa Avdijivkaa kuukausikaupalla. Kaupunki ei ole strategisesti tärkeä, mutta sen valtaaminen olisi symbolinen voitto Venäjälle.
– Piiritys estettiin, joukot vedettiin alueelta ja sotilaamme sijoittuivat uusin, määrättyihin asemiin, Tarnavskyi sanoi.
Avdijivkassa oli ennen sotaa yli 30 000 asukasta. Kaupungin viranomaisten mukaan liki täysin tuhotussa kaupungissa oli alkukuussa jäljellä tuhatkunta asukasta.
Uuden komentajan ensimmäinen merkittävä päätös
Ukrainan uusi asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi teki nyt ensimmäisen merkittävän päätöksensä rintamalla. Syrskyi nimitettiin 8. helmikuuta erittäin suositun asevoimien komentajan Valeri Zaluzhnyin seuraajaksi.
– Päätin vetää joukkomme pois kaupungista ja siirtää heidät parempiin asemiin. Sotilaamme tekivät velvollisuutensa arvokkaasti ja aiheuttivat viholliselle merkittäviä tappioita, Syrskyi kommentoi Facebookissa hetki ennen Tarnavskyin ilmoitusta.
Avdijivkan teollisuuskaupunki sijaitsee Donetskin alueella itäisessä Ukrainassa. Alueella on käyty valtavia taisteluita siitä lähtien, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan laajamittaisesti 24. helmikuuta vuonna 2022.
Lue myös: Tutkija: Lännen vitkastelulla voi olla tuhoisia seurauksia pian – "Vaihtoehtona Venäjän hyökkäys, jota ei ole kykyä torjua"
Ukrainan Zelenskyi puhuu Münchenin turvallisuuskonferenssissa
Ukraina ja Ranska allekirjoittivat kahdenvälisen turvallisuussopimuksen
Päivitetty 17.2. klo 10.38: Artikkelia täydennetty tiedoilla Ukrainan vetäytymisestä Avdijivkasta.