Ukrainan varavaltiovarainministeri: Tarvitsemme ensi vuonna 12–15 miljardia lisää ulkopuolista rahoitusta

Ukraina tarvitsee ensi vuonnakin valtavia rahasummia ulkopuolista rahoitusta.

Ukrainan varavaltiovarainministerin Olga Zykovan mukaan maa tarvitsee ensi vuonna 12–15 miljardia dollaria (10,7–13,4 miljardia euroa) enemmän ulkopuolista rahoitusta kuin aiemmin on arvioitu, kertoi Kyiv Independent.

Zykova kertoi keskiviikkona, että vuoden 2025 talousennustetta on päivitetty.

Ministeri perusteli lisärahoituksen tarvetta vihollisen toimien voimakkuudella ja pitkittyneen sodan riskillä. Lisäksi hän sanoi turvallisuus- ja puolustussektorin menojen kasvaneen systemaattisesti.

–  On tärkeää löytää mekanismeja, joilla Ukrainalle voidaan tarjota lisää taloudellisia resursseja vuodelle 2025, mahdollisimman pian, Zykova sanoi.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on aiemmin arvioinut, että Ukrainan ulkopuolinen rahoitustarve olisi 22,7 miljardia dollaria tulevana vuonna. IMF tukee Ukrainaa laajennetun rahoitusjärjestelyn kautta.

Zykovan mukaan Ukraina on saanut kuluvana vuonna 24,7 miljardia dollaria ulkopuolista rahoitusta. Se odottaa saavansa vielä 13,5 miljardia lisää ennen vuodenvaihdetta. Lisärahoitus tulee ministerin mukaan Euroopan uniolta, Yhdysvalloilta, IMF:n laajennetun rahoitusjärjestelyn kautta sekä Japanilta ja Britannialta.

Lue myös:

    Uusimmat