Unohdatko sinäkin puhelimen laturiin valvomatta? "Kaikkihan niin tekee": Kuusamolaisen Charlottan kuva näyttää, miksi ei kannattaisi

0:30img
Toimiiko puhelimesi laturi vain tietyssä asennossa? Tässä syy
Julkaistu 05.01.2021 06:39

Salla Laurila

Kuusamolainen Charlotta Kittilä oppi sanojensa mukaan kantapään kautta, ettei puhelimen laturia tulisi jättää koskaan pistorasiaan kiinni ilman valvontaa. Onneksi tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä.

Omituinen tuoksu kotona kiinnitti Charlotta Kittilän huomion, kun hän tuli kotiin töistä eilen.

– Nenään kävi omituinen tuoksu, mutta vaikka mieheni kanssa katselimme ympärillemme, emme huomanneet hajun lähdettä.

Kittilä meni lukemaan lapsensa kanssa kirjaa makuuhuoneeseen ja palattuaan takaisin olohuoneen puolelle haju tuntui niin voimakkaalta, että sen lähdettä etsittiin toistamiseen.

Sulanut puhelimen laturi.

Vain kolme viikkoa vanha laturinjohto alkoi kärytä itsekseen sohvalla. Charlotta Kittilä miettii, mitä olisi voinut tapahtua, jos laturi olisi alkanut savuttaa perheen nukkuessa yöllä. 

Lopulta syylliseksi paljastui puhelimen laturi, joka oli unohtunut eilisillalta olohuoneen sohvan viereen ja oli yhä kiinni pistorasiassa. 

– Laturi kyti ja oli sulanut sohvakankaalle. Mies nappasi sen äkkiä irti latauksesta, Kittilä muistelee tilannetta.

Kittilä laittoi kuvan sulaneesta johdosta Instagram-tililleen varoittavaksi esimerkiksi muille. Jatkossa laturi säilyy perheen kotona valvovan silmän alla.

– Pienten lasten kanssa moniin turvallisuusasioihin on alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota, mutta jotenkin laturin seinässä pitäminen on tuntunut arkipäiväiseltä asialta. Että kaikkihan niin tekee. 

Lue myös: If huolestui: Yhä useampi tulipalo roihahtaa liekkeihin sähkölaitteista - karmivat kuvat paljastavat, miksei laturiin kannata jättää yksin

– Mietin, mitä olisi voinut tapahtua, jos laturi olisi syttynyt tuleen yöllä tai silloin, kun emme olleet kotona. 

Ethän jätä puhelinta lataukseen yöksi

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen palotarkastusinsinööri Jarkko Heikkisen mukaan yksi sähkölaitteiden turvallisen käytön perussääntöjä on, ettei niitä tulisi koskaan käyttää valvomatta.

Lue myös: Palolaitos varoittaa älylaitteiden latauksesta: Tabletti poltti 11-vuotiaan pojan sänkyyn reiän – tapaus oli päättyä karmaisevalla tavalla

Yksi tyypillinen virhe on jättää puhelin yöksi lataukseen, usein vielä sängyn vierelle. Kun talon asukkaat nukkuvat, käryävä laturi voi aiheuttaa vaaratilanteen.

– Monesti puhelin on latauksessa sängyn vieressä, jolloin ympärillä on vielä helposti syttyvää materiaalia.

Muistisäännöt sähkölaitteiden turvalliseen lataamiseen:

  1. Sähkölaitetta ei pitäisi koskaan ladata ilman valvontaa. Ethän jätä puhelinta lataukseen yöksi!
  2. Sopiva paikka lataukseen on sellainen, jossa ei ole ympärillä helposti syttyvää materiaalia, kuten esimerkiksi vaatekasoja tai lakanoita.
  3. Onko huoneessa palovaroitin? Jos ladattava laite tai laturi alkaa kärytä runsaasti, palovaroitin ilmoittaa siitä. Kotoa on hyvä löytyä myös sammutuspeite tai muu alkusammutusväline hätätilanteita varten. 
  4. Tarkkaile sähkölaitteiden kuntoa. Jos laite vaikuttaa vialliselta tai laturi alkaa rispaantua, sitä ei kannata säilyttää. Sähkölaitteiden korjaaminen on aina ammattilaisen tehtävä. 

Tuoreimmat aiheesta

Kuusamo