Upea voitto! Esapekka Lappi kertaheitolla suomalaiseen rallieliittiin

1:16img
Julkaistu 30.07.2017 14:16

MTV SPORT

Esapekka Lappi on voittanut viikonloppuna kisatun Suomen MM-rallin.

Lappi dominoi kisaa perjantaina. Hän teki pohja-ajat kahdeksalla erikoiskokeella 12:sta ensimmäisen täyden kisapäivän aikana. Lauantaina Lappi tuli Toyota-tallikaverinsa Jari-Matti Latvalan ohittamaksi kisan kärkipaikalta, mutta Latvalan autoon iskenyt tekninen vika nosti Lapin jälkeen kärkipaikalle.

- Uskomatonta. Iso kiitos Tommi Mäkiselle ja Toyotan tiimille. He ovat tehneet upean auton lyhyessä ajassa. Kiitos myös kaikille kannustuksesta, Lappi kiitteli Ylen Ralliradiolle.

Sunnuntaina Lappi koki jännittäviä hetkiä, kun hänen pyörän vanne rikkoutui. Onneksi hän pystyi vaihtamaan alle tuoreen pyörän.

Suomalaisittain ralli sujui mukavasti, sillä Toyotan Juho Hänninen oli lopputuloksissa kolmas ja Teemu Suninen neljäs. Suomalaisten kolmoisvoiton pilasi toiseksi sunnuntaina noussut brittikuski Elfyn Evans, joka kerkesi ruutulipulle 0,3 sekunnin erolla Hänniseen.

- Olisin halunnut toisen sijan, mutta täytyy kuitenkin hyväksyä faktat. Palkintosija on ihan mukava. Ei tässä kannata ihan vaipua suruun, vaikka parempaakin olisi ollut tarjolla, Hänninen kommentoi Ylen ralliradiolle.

Latvala jatkoi kisaamista sunnuntaina. Kisan päättäneeltä Oittilan Power Stagelta Latvala nappasi kaksi lisäpistettä MM-taistoon oltuaan pätkän neljäs.

- Ihan hieno fiilis. Puristin autosta ihan maksimi-maksimi-maksimin. Hyökkäsin niin paljon kuin uskalsin. Auto oli erittäin hyvä, Latvala kehui.

Power Stagelta täyden pistepotin nappasi Viron Ott Tänak.

Rallin MM-sarja jatkuu kolmen viikon päästä Saksan asfalttiteillä.

2:30img

Suomen MM-rallin lopputulokset (EK25/25):

 1. Esapekka Lappi     Toyota 2.29.26,9
 2. Elfyn Evans        Ford       +36,0
 3. Juho Hänninen      Toyota     +36,3
 4. Teemu Suninen      Ford     +1.01,5
 5. Craig Breen        Citroen  +1.22,1
 6. Thierry Neuville   Hyundai  +1.33,1
 7. Ott Tänak          Ford     +1.53,6
 8. Kris Meeke         Citroen  +3.12,6
 9. Dani Sordo         Hyundai  +4.11,5
10. Mads Östberg       Ford     +4.21,2
11. Jari Huttunen WRC2 Skoda   +10.04,0
xx. Jari-Matti Latvala Toyota  +20.15,8

Erikoiskokeen 25 (Power Stage) nopeimmat:

 1. Ott Tänak           Ford     4.48,6  (5 MM-pistettä)
 2. Elfyn Evans         Ford       +1,5  (4)
 3. Thierry Neuville    Hyundai    +2,0  (3)
 4. Jari-Matti Latvala  Toyota     +2,3  (2)
 5. Juho Hänninen       Toyota     +2,7  (1)
 6. Esapekka Lappi      Toyota     +4,2 

MM-pisteet:

Kuljettajien MM-pisteet (9/13): 
 1. Sebastien Ogier    Ford      160
 2. Thierry Neuville   Hyundai   160
 3. Ott Tänak          Ford      119
 4. Jari Matti Latvala Toyota    114
 5. Dani Sordo         Hyundai    84
 6. Elfyn Evans        Ford       79
 7. Craig Been         Citroen    53
 8. Hayden Paddon      Hyundai    51
 9. Juho Hänninen      Toyota     46 
10. Esapekka Lappi     Toyota     45 
12. Teemu Suninen      Ford       25 

Valmistajien MM-pisteet (9/13):
 1. M-Sport World Rally Team     285 
 2. Hyundai Motorsport           251 
 3. Toyota Gazoo Racing          193 
 4. Citroen Total Abu Dhabi      135

Kilpailun erikoiskokeet:

Torstai 27.7.
8.00 Testierikoiskoe Ruuhimäki (4,62 km)
19.00 EK 1 Harju 1 (2,31 km)

Perjantai 28.7.
7.12 EK 2 Halinen 1 (7,65 km)
7.45 EK 3 Urria 1 (12,75 km)
8.48 EK 4 Jukojärvi 1 (21,31 km) 
10.06 EK 5 Halinen 2 (7,65 km)
10.39 EK 6 Urria 2 (12,75 km)
11.42 EK 7 Jukojärvi 2 (21,31 km)
13.37 Huolto Paviljonki 30 min
15.00 EK 8 Äänekoski-Valtra 1 (7,39 km) 
16.13 EK 9 Laukaa 1 (11,76 km)
17.11 EK 10 Lankamaa (21,68 km) 
18.09 EK 11 Äänekoski-Valtra 2 (7,39 km) 
19.22 EK 12 Laukaa 2 (11,76 km)
20.30 EK 13 Harju 2 (2,31 km)

Lauantai 29.7.
8.58 EK 14 Pihlajakoski 1 (14,90 km) 
10.06 EK 15 Päijälä 1 (22,68 km) 
10.49 EK 16 Ouninpohja 1 (24,38 km) 
12.02 EK 17 Saalahti 1 (4,21 km) 
13.27 Huolto Paviljonki 30 min
14.55 EK 18 Saalahti 2 (4,21 km) 
16.08 EK 19 Ouninpohja 2 (24,38 km) 
17.16 EK 20 Pihlajakoski 2 (14,90 km) 
18.24 EK 21 Päijälä 2 (22,68 km) 

Sunnuntai 30.7.
9.25 EK 22 Lempää 1 (6,80 km) 
10.08 EK 23 Oittila 1 (10,12 km) 
11.47 EK 24 Lempää 2 (6,80 km) 
13.18 EK 25 Oittila 2 (10,12 km) *Power Stage*
15.30 Palkintojuhlat Paviljonki

Tuoreimmat aiheesta

Ralli