Huikea taisto! Jari-Matti Latvala jäi niukasti kolmanneksi – Tänakille täysi potti

0:37img
Julkaistu 29.07.2018 14:16

MTV SPORT

Jari-Matti Latvalan kamppailu Suomen MM-rallin kärkisijoista päättyi sunnuntaina tiukkaan sekuntitaistoon.

Latvala sijoittui kilpailussa lopulta niukasti kolmanneksi. Hän jäi Norjan Mads Östbergin toisesta sijasta lopulta 2,8 sekuntia. 

Kisan voittoon ajoi Viron Ott Tänak. Kisaa pitkään johtanut Tänak alleviivasi osaamisensa kisan päättäneellä Power Stagella, jossa hän varmistelun sijaan pamautti pohja-ajan ja täydet MM-lisäpisteet.

Suninen pelasi pisteet Ogierille

Suomalaiskuskeille sunnuntainen päätöspäivä oli muutenkin mollivoittoinen, sillä neljäntenä taistellut Esapekka Lappi keskeytti ulosajon seurauksena ja Teemu Suninen joutui päästämään tallikaverinsa ranskalaismestari Sebastien Ogierin edelleen.

Fordin kalustolla ajava Suninen pudottautui tahallaan tuloslistalla nappaamalla 20 sekunnin aikasakon myöhästymällä pari minuuttia aikatarkastuspisteeltä. Lopputuloksissa Suninen oli kuudes ja Ogier viides.

Ogier on maailmanmestaruustaistelussa yhä haastajan asemassa, vaikka MM-kärki Thierry Neuville jäi Jyväskylässä yhdeksänneksi. Lisäksi Neuville nappasi Power Stagelta kaksi lisäpistettä. Neuville johtaa MM-sarjaa nyt 21 pisteen erolla Ogieriin nähden.

Rallin MM-sarja jatkuu elokuun puolivälissä Saksan osakilpailulla.

LUE MYÖS: WRC2-luokassa voitto Suomeen​​​​​​​

1:54img

1:54img

1:20img

Suomen MM-rallin epäviralliset lopputulokset (EK23/23):

 1. Ott Tänak         Toyota  2.35.18,1
 2. Mads Östberg      Citroen     +32,7
 3. J-M.Latvala       Toyota      +35,5
 4. Hayden Paddon     Hyundai   +1.35,6
 5. Sebastien Ogier   Ford      +2.15,0
 6. Teemu Suninen     Ford      +2.19,2
 7. Elfyn Evans       Ford      +2.29,5
 8. Craig Breen       Citroen   +3.08,4
 9. Thierry Neuville  Hyundai   +3.51,8
10. Andreas Mikkelsen Hyundai   +8.37,4

Erikoiskokeen 23 (Power Stage) nopeimmat:

1. Tänak    5.26,2 (5 MM-pistettä)
2. Östberg    +0,5 (4)
3. Latvala    +0,8 (3)
4. Neuville   +1,2 (2)
5. Ogier      +1,7 (1)
   Breen      +1,7 (1)
1. Thierry Neuville   BEL   153
2. Sebastien Ogier    FRA   132
3. Ott Tänak          EST   107
4. Esapekka Lappi     FIN    70
5. Dani Sordo         ESP    60
6. Andreas Mikkelsen  NOR    57
7. Jari-Matti Latvala FIN    55
8. Elfyn Evans        GBR    52


1. Hyundai Motorsport         228
2. M-Sport World Rally Team   202
3. Toyota Gazoo Racing        201
4. Citroen Total Abu Dhabi    153

Suomen MM-rallin erikoiskokeet:

Torstai 26.7.
08.00 Testierikoiskoe, Vesala (4,26 km)
19.00 EK1: Harju 1 (2,31 km)

Perjantai 27.7.
08.18 EK2: Moksi 1 (20,04 km)
09.21 EK3: Urria 1 (12,28 km)
10.13 EK4: Ässämäki 1 (12,33 km)
11.36 EK5: Äänekoski 1 (7,71 km)
12.51 Huoltotauko, Jyväskylän Paviljonki (30 min)
14.24 EK6: Oittila (19,34 km)
15.27 EK7: Moksi 2 (20,04 km)
16.30 EK8: Urria 2 (12,28 km)
17.22 EK9: Ässämäki 2 (12,33 km)
18.45 EK10: Äänekoski 2 (7,71 km)
20.00 EK11: Harju 2 (2,31 km)

Lauantai 28.7.
08.13 EK12: Päijälä 1 (23,92 km)
09.29 EK13: Pihlajakoski 1 (14,90 km)
10.38 EK14: Kakaristo 1 (23,66 km)
12.13 EK15: Tuohikotanen 1 (8,95 km)
13.31 Huoltotauko, Jyväskylän Paviljonki (30 min)
14.55 EK16: Tuohikotanen 2 (8,95 km)
16.08 EK17: Kakaristo 2 (23,66 km)
17.36 EK18: Päijälä 2 (23,92 km)
18.54 EK19: Pihlajakoski 2 (14,90 km)

Sunnuntai 29.7.
08.38 EK20: Laukaa 1 (11,74 km)
09.38 EK21: Ruuhimäki 1 (11,12 km)
11.01 EK22: Laukaa 2 (11,74 km)
13.18 EK23: Ruuhimäki 2 (11,12 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli