Asiantuntija Obaman jäähyväispuheesta: Samaan tapaan moitteeton kuin presidenttikausikin

0:49img
Julkaistu 11.01.2017 06:25(Päivitetty 11.01.2017 06:52)

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Barack Obama pysyi jäähyväispuheessaan uskollisena tyylilleen ja demokraattipuolueen perusviestille, arvioi Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikkaan perehtynyt ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista (Upi).  

Obama alleviivasi puheessaan erityisesti tavallisten kansalaisten kykyä vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon sekä demokratian kykyä uudistua. Väistyvä presidentti muistutti myös dialogin tärkeydestä ja muiden näkökulmien kuuntelusta. 

– Ne ovat hyvin perinteisiä liberaaliviestejä. Obama suoriutui puheestaan samaan tapaan moitteettomasti kuin presidenttikausistaankin, eli vailla suurempia skandaaleja, Aaltola kuvailee STT:lle. 

Teräviä piikkejä tulevan presidentin Donald Trumpin suuntaan ei puheessa Aaltolan mukaan ollut, vaan Obama tyytyi vihjaileviin ilmaisuihin. 

Kaksi kautta Yhdysvaltoja johtanut Obama totesi puheessaan muun muassa, että demokratian luonteeseen kuuluu, ettei se aina ole helppoa ja joskus tuntuu, että kahden edistysaskeleen jälkeen otetaan yksi askel taaksepäin. 

– Obaman ei kannattanutkaan tässä vaiheessa lähteä vahvasti kritisoimaan Trumpia. Puhe pysyi melko ylevällä tasolla, mikä on Obaman retoriikalle tyypillistä, Aaltola sanoo. 

Obama mainitsi Trumpin nimeltä vain kerran ja silloinkin vakuuttaakseen, että aikoo varmistaa vallanvaihdoksen sujuvuuden.

2:04img

Vaalit jo rivien välissä? 

Tulevaisuudensuunnitelmiaan Obama ei puheessa avannut.  

Trumpin hallintokaudella häntä tuskin nähdään aktiivisessa roolissa esimerkiksi Yhdysvaltain ulkopolitiikassa, Aaltola sanoo. Sen sijaan seuraavien vaalien aikaan hänellä on keskeinen rooli demokraattien vaalikampanjoinnissa, Aaltola arvioi. 

Tulevat vaalit kaikuivat hänen mukaansa jo jäähyväispuheen rivien väleissä. 

– Hän mainitsi useat vähemmistöt ja nuoret ja korosti tulevaisuuden kuuluvan nuorille.  

"Trumpin valinta osa Obaman perintöä" 

Republikaanit ja Trump ovat vallanvaihdoksen jälkeen vakuuttaneet kumoavansa joitakin Obaman tärkeimpinä saavutuksinaan pitämiä poliittisia päätöksiä kuten terveydenhoitouudistuksen. Myös muun muassa Yhdysvaltain sitoutumista Pariisin ilmastosopimukseen Trumpin valtakaudella on epäilty. 

Obaman poliittisten aikaansaannosten mahdollisesta kumoamisesta pitää kuitenkin maksaa hinta, Aaltola sanoo. 

– Tähän asti republikaanit ovat voineet vain vastustaa Obamaa. Nyt heidän on tarjottava tilalle ratkaisuja, eikä se tule olemaan helppoa. 

Obaman keskeinen perintö on Aaltolan mukaan hänen perusviestissään, puhujanlahjoissa, persoonassaan ja tarinassa, jossa vähemmistön edustaja nousi vaatimattomista oloista Yhdysvaltain johtoon. 

Toisaalta Obama tullaan aina muistamaan myös presidenttinä, jonka valtakaudella Trump valittiin seuraavaksi presidentiksi. Trumpin valintakin on siten osa Obaman perintöä, Aaltola sanoo. 

– Obaman keskeinen lupaus presidenttinä oli nostaa Yhdysvaltain poliittisen keskustelun tasoa. Sitähän hän ei nyt tehnyt.

2:23img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat