Uransa päättävä Jarkko Nieminen arjestaan: Parasta aikaa ikinä

Jarkko Nieminen
MTV
Julkaistu 06.11.2015 21:13

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Possessa vieraana nähty tennisuransa lopettava Jarkko Nieminen odottaa aikaa perheensä kanssa.

Possen vieraaksi perjantain lähetykseen saapunut tennistähti Jarkko Nieminen pelaa viimeisen ottelunsa maanantaina Hartwall Areenalla.

Loppuvuoden hän aikoo ottaa rauhassa ja miettiä, mitä tekee tulevaisuudessa.

– Työkuvioista ei ole mitään niin valmista tai varmaa, mitä voisi tai haluaisi sanoa ääneen. Varmasti se tulee liittymään tennikseen jollain tapaa. En näe mahdottomana sitä, että tekisin samalla jotain muutakin, Nieminen pohtii.

Eniten hänellä on tällä hetkellä suunnitelmia vapaa-aikaan liittyen, erityisesti perheen kanssa. Nieminen nimittäin sai esikoisensa syyskuussa vaimonsa Anu Niemisen kanssa.

– Haluan panostaa perheeseen. On hauskaa, että nyt kun ei tarvitse reissata, niin saa olla kotona lapsen kanssa. Voin nauttia hänen seurastaan ja seurata, kun hän kasvaa, Nieminen iloitsee.

Jopa viidentoista vuoden ajan Nieminen reissasi jopa 40 viikkoa vuodessa.

– Nyt saa nauttia siitä, että on paikallaan kotona vähän aikaa. Lapsen elämässä tapahtuu koko ajan uutta, joten olisi vaikea olla reissussa samalla tavalla kuin ennen, Nieminen pohtii.

– Iso muutos lapsen tulo tietysti oli, eikä siihen osaa valmistautua, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta tämä on parasta aikaa ikinä, Nieminen tunnelmoi.

Posse MTV3-kanavalla perjantaisin klo 20.

Tuoreimmat aiheesta

Posse