Amerikkalaisen viranomaislähteen mukaan kyseessä oli varmasti vakoilupallo eikä Kiinan selitys siviili-ilma-aluksesta ole uskottava.
Kiinan ja Yhdysvaltain muutenkin huurteiset suhteet ovat jäähtyneet tänään lisää, kun Kiina reagoi voimakkaasti Yhdysvaltojen ammuttua alas epäillyn kiinalaisen vakoiluilmapallon maan itärannikolla eilen. Kiinan mukaan kyseessä oli siviili-ilma-alus, joka oli ajautunut Yhdysvaltain ilmatilaan vikaantumisen ja tuulen vuoksi.
– Yhdysvallat käytti voimaa hyökätäkseen miehittämättömän siviili-ilma-aluksen kimppuun, mikä on päivänselvää ylireagointia. Me esitämme vakavan vastalauseen tämän yhdysvaltalaisosapuolen toimen vuoksi, sanotaan Kiinan puolustusministeriön edustajan Tan Kafein lausunnossa uutiskanava CNN:n mukaan.
Lue myös: Kiina tuohtui epäillyn vakoilupallon alasampumisesta
– Vastaavissa tilanteissa Kiina varaa itselleen oikeuden käyttää tarvittavia keinoja, lausunto jatkuu.
Kiinan ulkoministeriö oli jo aikaisemmin eilen syyttänyt sekin Yhdysvaltoja muun muassa ylireagoinnista ja kansainvälisten käytäntöjen vakavasta loukkaamisesta.
Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin sanoi jo eilen, että Yhdysvallat toimi kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja vastasi Yhdysvaltain suvereniteetin loukkaamiseen. Määräys pallon alas ampumiseen tuli presidentti Joe Bidenilta.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken lykkäsi pallon vuoksi Kiinan-vierailuaan, jonka oli määrä alkaa tänään. Blinkenin mukaan matkaan voidaan palata, kun olosuhteet muuttuvat.
Viranomaislähde: Pallon reitti sotii Kiinan selitystä vastaan
Yhdysvaltain hallinnon viranomaislähde torjuu Kiinan väitteet siviili-ilma-aluksesta.
– Tämä oli Kiinan valvontailmapallo. Valvontailmapallo matkasi Yhdysvalloissa ja Kanadassa, ja olemme varmoja siitä, että se pyrki tarkkailemaan arkaluontoisia sotilaskohteita, CNN:n lähde kertoo.
Lue myös: Katso video: Yhdysvallat ampunut kiinalaisen vakoilupallon alas: "Se vain poksahti"
– Sen reitti Yhdysvaltain yllä lähellä monia mahdollisesti arkaluontoisia kohteita sotii Kiinan hallinnon selitystä vastaan, jonka mukaan kyseessä olisi vain sääpallo, lähde jatkoi.
Myös Latinalaisen Amerikan yllä havaittu pallo on viranomaislähteen mukaan Kiinan valvontailmapallo. Toisellakin pallolla on samanlaisia teknisiä tunnusmerkkejä kuin Yhdysvaltain yllä liikkuneella pallolla. Kummassakin pallossa oli lähteen mukaan muun muassa sellaista valvontakalustoa, jota ei yleensä yhdistetä meteorologiseen toimintaan tai siviilitutkimukseen.
Edellisen hallinnon aikana tiettävästi kolme samankaltaista tapausta
Yhdysvaltain edellisen hallinnon ajalta on tiedossa kolme tapausta, jolloin Kiinan vakoiluilmapallot lensivät hetkellisesti Yhdysvaltain yllä. Bidenin hallinnon alkupuolelta on lisäksi tiedossa yksi aiempi vakoilupallotapaus.
Asiasta kertoo CNN:lle korkea-arvoinen yhdysvaltalainen puolustusviranomaislähde, jonka mukaan pallot eivät ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin viipyneet maan yllä näin pitkää aikaa.
Maan edellisen presidentin Donald Trumpin kaudella puolustusministerinä toiminut Mark Esper kertoi CNN:lle perjantaina olleensa yllättynyt siitä, että puolustusministeriöstä kerrottaisiin vastaavanlaisia tapauksia sattuneen myös Trumpin hallinnon aikana.
– En muista ikinä kenenkään tulleen toimistooni tai lukeneeni mitään siitä, että kiinalaisilla olisi valvontailmapallo Yhdysvaltain yläpuolella.
Esper toimi Trumpin kaudella vajaan kuukauden verran vt. puolustusministerinä ja pian tämän jälkeen reilun vuoden puolustusministerinä.