USA:n Euroopan sotilastukikohtien hälytystasoa nostettu viikonloppuna

Yhdysvaltojen sotilaita puolustusliitto Naton harjoituksissa Romaniassa maaliskuussa 2023. Kuvituskuva.
Yhdysvaltojen sotilaita puolustusliitto Naton harjoituksissa Romaniassa maaliskuussa 2023. Kuvituskuva.
Julkaistu 01.07.2024 10:05
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Hälytystaso on nostettu toiseksi korkeimmalle tasolla, lähteet kertovat.

Useat Yhdysvaltojen Euroopassa sijaitsevat sotilastukikohdat nostivat valmiustilaansa viikonloppuna, kaksi yhdysvaltalaisviranomaista kertoo CNN:lle.

Yhdysvaltalaismedian mukaan sotilastukikohdassa pelätään terrorihyökkäystä, joka voisi kohdistua joko Yhdysvaltojen armeijan henkilöstöä tai kalustoa vastaan.

Hälytystaso on nostettu toiseksi korkeimmalle tasolla, lähteet kertovat. Vastaavaa ei ole nähty ”ainakaan kymmeneen vuoteen”, yhdysvaltalaisviranomainen sanoo.

Sunnuntaina hälytystaso nostettiin Charlie-tasolle. Näin tehdään CNN:n mukaan silloin, kun jonkinlaista terroritekoa pidetään todennäköisenä. Taustalla on joko joku tapahtuma tai tiedustelutieto.

Tiedossa ei ole, mikä tieto tai tapahtuma on aiheuttanut hälytystason noston.

Lue myös: Putin kaivoi itselleen vaarallisen kuopan omilla sanoillaan ja saamattomuudellaan: "Kiusallinen tilanne uskottavuudelle"

Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta ja se voi olla tutkijan mukaan Suomenkin ongelma

Tuoreimmat aiheesta

Terrorismi