Yhdysvallat teki alkuviikosta Tyynellämerellä ohjuskokeen, jotka maan asevoimissa hehkutettiin "virstanpylvääksi" ja "uskomattomaksi saavutukseksi".
USS John Hill -sotalaivan laukaisema torjuntaohjus tuhosi Marshallinsaarilta laukaistun mannertenvälisen ballistisen ohjuksen (ICBM) taistelukärjen yläilmakehässä eli lähes avaruudessa.
Uutta kokeessa oli aiempiin vastaaviin verrattuna se, että ICBM-ohjuksen matka onnistuttiin katkaisemaan liikkuvalta alustalta laukaistulla torjuntaohjuksella (SM-3 Block IIA).
Tämä voi lisätä huomattavasti torjuntajärjestelmän kattavuutta kiinteisiin asemiin verrattuna.
Kohde tosin ei ollut aito taistelukärki, ja se muun muassa liikkui hitaammin kuin vastaava kohde tositilanteessa.
Vaikka kyseessä oli vasta Aegis-torjuntajärjestelmän kehitystyöhön liittyvä testi, nähtiin sillä myös asevoimien ulkopuolella mahdollisesti pitkäkantoisia vaikutuksia ydinasetasapainoon koko maailmassa.
– Tämä antaa lisää pontta Venäjän ja Kiinan käsitykselle, jonka mukaan Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä kehittymisellä voi olla mahdollisesti kielteisiä vaikutuksia näiden maiden vastaiskukykyyn tulevaisuudessa, arvioi amerikkalainen ohjusasiantuntija Hans Kristensen Forbes-lehdelle.
Venäjän toisen iskun kyky ei ole toistaiseksi uhattuna
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettajan Oscar Lasseniuksen mukaan Tyynenmeren ohjuskoe ei itsessään vielä mullista kauhun tasapainoa, eli suurimpien ydinasevaltojen kykyä kostaa, jos niitä vastaan hyökätään.
Strateginen viestiminen on sitten asia erikseen: torjuntakyvyn kehittäjä voi tietoisesti paisutella edistysaskelia, vastustaja taas kokemaansa uhkaa.
– Kyllähän sitä hehkuttamistakin aina jostain syystä tehdään, Lassenius sanoo.
Jos Yhdysvallat todella onnistuisi kehittämään operatiivisen, uskottavan ja kooltaan riittävän torjuntajärjestelmän, olisi muiden vastaus siihen Lasseniuksen mukaan todennäköisesti oman hyökkäyskyvyn parantaminen ja ydinkärkien määrän lisääminen.
Lue myös: USA kieltäytyy ydinaseita rajoittavan sopimuksen jatkosta
Tällä hetkellä esimerkiksi Venäjällä on ydinasekalustoa niin paljon, että jouduttaisiin menemään pitkälle tulevaisuuteen, ennen kuin sen vastaiskun kyky merkittävästi rajoittuisi Yhdysvaltain paremmasta torjuntakyvystä, Lassenius sanoo. Lisäksi Venäjä on kehittänyt uusia asejärjestelmiä, joihin ballististen ohjusten torjuntakyky ei välttämättä tepsi.
– Tämähän on sillä tavalla raadollista, että riittää, kun vain muutama ydinohjus pääsee läpi, Lassenius muistuttaa.
Toinen asia on sitten se, että Venäjä on kyllä äänekkäästi arvostellut Yhdysvaltain Aegis-ohjuspuolustusjärjestelmää Puolassa ja Romaniassa sekä samaan järjestelmään kuuluvien sotalaivojen vierailuja lähialueillaan.
Tyynenmeren ohjuskoneen tehnyt USS John Hill -hävittäjä on yksi järjestelmään kuuluvista aluksista, samoin esimerkiksi Helsingissä muutama vuosi sitten vieraillut USS Ross, molemmat Arleigh Burke -luokan aluksia.
Torjuntaohjussopimus raukesi liki 20 vuotta sitten
Yhdysvaltain mahdollisista vastustajista Kiinan tilanne on Lasseniuksen mukaan mielenkiintoinen.
Maa ei ole ollut halukas liittymään mihinkään ydinaserajoitussopimuksiin, koska se ei omien sanojensa mukaan aio koskaan käyttää ydinaseita ensimmäisenä ja koska maan ydinasearsenaali on suhteellisen pieni.
Lasseniuksen mukaan on mahdollista, että Kiinaa haluaa tulevaisuudessa lisätä ydinaseidensa määrää ja vaikka sukellusvenekykyään, jos se kokee Yhdysvaltain torjuntakyvyn vaarantavan omaa ydinpelotettaan.
Vielä rajallisempi iskukyky on Pohjois-Korealla, jonka mahdollista mannertenvälistä ohjusta vastaan Yhdysvaltain Alaskassa ja Kaliforniassa olevat kiinteät torjuntaohjuspatterit sekä Tyynellämerellä seilaavat ohjustorjunta-alukset voisivat muodostaa uskottavan kilven.
Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton/Venäjän välillä oli vuosina 1972–2002 voimassa ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia rajoittava ABM-sopimus.
Se toimi kaksinapaisessa maailmassa ylläpitäen kauhun tasapainoa: hyökätä ei kannattanut, koska vastustajan kostoisku omalle maaperälle onnistuisi varmasti.
Kylmän sodan päätyttyä Yhdysvallat irtisanoutui sopimuksesta haluten parantaa ohjuspuolustustaan muita uhkia, kuten esimerkiksi Irania vastaan.
Sen jälkeen ydinaseita rajoittavat sopimukset ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen, viimeisenä on ilmeisesti raukeamassa Venäjän ja Yhdysvaltain Uusi Start -sopimus ensi vuonna.
Lasseniuksen mukaan on kiinnostavaa seurata, vaikuttavatko Yhdysvaltain torjuntaohjuskokeet tähän sopimusprosessiin.