Yhdysvaltain mukaan Syyrian presidentti Bashar al-Assad menetti Aleppon hallinnan, koska hän tukeutui liikaa Venäjään ja Iraniin.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Sean Savett kommentoi asiaa tiedotteessa lauantaina.
Savettin mukaan Syyrian riippuvuus Venäjästä ja Iranista sekä sen kieltäytyminen YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2015 hahmotteleman rauhanprosessin edistämisestä loivat olosuhteet, joissa nyt ollaan.
Hän lisäsi, että Yhdysvalloilla ei ole mitään tekemistä jihadistiryhmä Hayat Tahrir al-Shamin johtaman hyökkäyksen kanssa.
Jihadistiryhmien taistelijat tunkeutuivat Aleppon suurkaupungin länsiosiin perjantaina.
Syyrian sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö kertoi uutistoimisto AFP:lle lauantaina, että Hayat Tahrir al-Shamin johtama koalitio on ottanut suurimman osan Alepposta hallintaansa.
Syyrian hallitusta tukeva Venäjä teki lauantain vastaisen yön aikana kaupungissa ilmaiskuja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.