Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallitus on menettänyt kokonaan Aleppon kaupungin hallinnan, kertoo tarkkailujärjestö Syrian Observatory for Human Rights uutistoimisto AFP:lle.
Tarkkailujärjestön mukaan hallinto menetti suurimman osan kaupungista kapinallisille jo lauantaina. Tänään koko kaupunki oli jihadistijärjestö Hayat Tahrir al-Shamin johtaman kapinalliskoalition hallussa, lukuun ottamatta kurditaistelijoiden kontrolloimia naapurustoja.
Yli vuosikymmenen jatkuneessa Syyrian sisällissodassa maan keskushallitus ei kertaakaan aiemmin ole menettänyt koko Aleppoa kapinallisille.
Lue myös: Yhdysvallat syyttää al-Assadin menettäneen Aleppon hallinnan, koska tukeutui liikaa Venäjään ja Iraniin
Tänään Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoi lähtevänsä vierailulle Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen osoittaakseen maansa tukea Syyrian hallinnolle ja armeijalle. Asiasta kertoo Iranin valtiollinen uutistoimisto IRNA. Iran ja Venäjä ovat Syyrian presidentti Assadin hallinnon tärkeimpiä tukijoita maan sisällissodassa, joka syttyi tällä viikolla uuteen liekkiin.
Yli 300 ihmistä saanut surmansa
Hallituksen joukkojen kerrotaan vetäytyneen Alepposta taistelutta. Uutistoimisto AFP:n paikalla oleva valokuvaaja näki kapinallistaistelijoita kaupungin keskustassa sijaitsevan kuuluisan linnoituksen ulkopuolella. Yhdysvaltalaiskanava CNN vahvisti lauantaina kuvamateriaalin paikannusmenetelmillä kapinallisten hallitsevan suurta osaa Alepposta.
Tarkkailijajärjestön mukaan kapinalliset valtasivat myös Aleppon lentokentän ja useita lähialueiden kyliä lauantaina. Samaan aikaan Syyriaa tukeva Venäjä teki ilmaiskuja Aleppon kaupunkiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että Syyrian hallinto on joutunut pääliittolaistensa Iranin ja Venäjän hylkäämäksi, Moskovan tehdessä symbolisia iskuja, kommentoi tarkkailijajärjestön johtaja Rami Abdel Rahman AFP:lle.
Viime päivien taisteluissa on kuollut yli 300 ihmistä. Suurin osa kuolleista on taistelijoita, mutta tarkkailijajärjestön mukaan joukossa on myös yli 40 siviiliuhria.
Venäjään ja Iraniin tukeutumista
Yhdysvaltain mukaan Syyrian presidentti menetti Aleppon hallinnan, koska tämä tukeutui liikaa Venäjään ja Iraniin. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Sean Savett kommentoi asiaa tiedotteessa eilen.
Savettin mukaan Syyrian riippuvuus Venäjästä ja Iranista sekä sen kieltäytyminen YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2015 hahmotteleman rauhanprosessin edistämisestä loivat olosuhteet, joissa nyt ollaan.
Hän lisäsi, että Yhdysvalloilla ei ole mitään tekemistä jihadistiryhmä Hayat Tahrir al-Shamin johtaman hyökkäyksen kanssa.