Liettualaisnainen totesi syntyneensä onnellisten tähtien alla tasoristeykseen tulleen junan törmättyä hänen autoonsa ja hänen selvittyään ilman vammoja.
Liikenneonnettomuus sattui perjantaiaamuna puoli yhdeksältä, kun nainen oli ajamassa kotiinsa yövuorosta. Väsyneenä hän jätti punaisena palaneet liikennevalot huomiotta ja ajoi rautatien tasoristeykseen.
Kuljettaja ei huomannut risteystä lähestyvää junaa, sillä sää oli turmapaikalla erittäin sumuinen. Kaikeksi onneksi juna osui auton takaosaan eikä kuljettaja loukkaantunut.
Liettuan valtion junaliikenteestä vastaava viranomainen jakoi videon varoituksena kuskeille, jotta nämä ymmärtäisivät liikenteessä valppaana pysymisen tärkeyden. Mikäli kuljettaja ei pysähdy ennen tasoristeystä, jättää huomioimatta liikennevalot sekä turvapuomin, voi tämä saada Liettuan lakien mukaan jopa 280 euron suuruisen sakon.