Molemmat puolueet ovat kasvattaneet budjetteja edellisistä eurovaaleista.
Kokoomuksella ja perussuomalaisilla on eduskuntapuolueiden suurimmat budjetit kesäkuun europarlamenttivaaleihin, kertoo Uutissuomalainen.
Kumpikin puolue käyttää eurovaaleihin noin 750 000 euroa. Tieto ilmenee Uutissuomalaisen puoluesihteereiltä keräämistä tiedoista.
Molemmat puolueet ovat kasvattaneet eurovaalibudjettejaan. Kokoomus käyttää vaaleihin noin 200 000 euroa enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2019, perussuomalaiset puolestaan 100 000 euroa enemmän.
Kokoomuksen puoluesihteerin mukaan puolue on arvioinut, että sen ilmoittama budjetti on taso, jolla puolue pystyy käymään ”nämä valtakunnalliset ja tärkeät vaalit”.
– Eniten budjetin rajallisuuteen vaikuttaa varautuminen kunta- ja aluevaalien käymiseen ensi vuonna, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko Uutissuomalaiselle.
Liike Nyt ei kertonut budjettiaan
Kolmanneksi suurin vaalibudjetti on SDP:llä, joka käyttää vaaleihin noin 630 000 euroa. RKP puolestaan lähtee vaaleihin 500 000 euron budjetilla.
Keskusta käyttää europarlamenttivaaleihin 250 000 euroa, vasemmistoliitto 210 000 euroa ja vihreät 200 000 euroa.
Kyselyyn vastanneista pienin eurovaalibudjetti eli 100 000 euroa on kristillisdemokraateilla.
Liike Nyt oli ainoa eduskuntapuolue, joka ei vastannut Uutissuomalaisen sähköpostikyselyyn.