USU: Presidentti Niinistö ei ole armahtanut tänä vuonna ketään – hakemusten määrä romahtanut

AOP, Sauli Niinistö, presidentti
Sauli Niinistö pitää presidentin armahdusoikeutta historiallisena jäänteenä.Jarno Kuusinen / AOP
Julkaistu 17.12.2022 10:55
Toimittajan kuva
Seppo Haaparanta

seppo.haaparanta@mtv.fi

Yhä harvempi rikoksesta tuomittu hakee armahdusta presidentiltä, kertoo Uutissuomalainen.

Presidentti Sauli Niinistö ei ole tänä vuonna armahtanut toistaiseksi yhtään rikoksesta tuomittua, kirjoittaa Uutissuomalainen.

Viime vuonna Niinistö armahti yhden henkilön ja sitä edellisen kerran vuonna 2018 kaksi henkilö.

Ylipäätään armahdusta hakevien määrä on romahtanut murto-osaan aiemmasta. Esimerkiksi vuonna 1995 presidentti Martti Ahtisaari ratkaisi 330 anomusta, kun tänä vuonna presidentti Niinistöltä haettiin armahdusta 32 kertaa.

Taustalla on rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän muuttuminen vuonna 2006. Elinkautisvankien vapauttamisesta päättää nykyään Helsingin hovioikeus, eikä armahdus ole heille enää ainoa mahdollisuus päästä vapauteen.

Niinistö sanoi jo vuonna 2012 MTV Uutisille presidentinvaalien yhteydessä pitävänsä presidentin armahdusoikeutta historiallisena jäänteenä ja olevansa valmis jättämään sen oikeuslaitokselle. Hän on kertonut käyttävänsä armahdusoikeuttaan tilanteissa, joissa joko rikoksesta tuomitun henkilön tai hänen perheensä olosuhteissa on tapahtunut erityisen merkittävä muutos.

0:36img

Katso video: Näin vuonna 2012 presidentinvaaleissa vastakkain olleet Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö luonnehtivat kantaansa armahdusoikeuteen.

Tuoreimmat aiheesta

Sauli Niinistö