USU: Vornasen tapauksen tutkinta viivästymässä

Kansanedustaja Timo Vornanen eduskunnassa 21. toukokuuta.
Kansanedustaja Timo Vornanen eduskunnassa 21. toukokuuta.Lehtikuva
Julkaistu 30.05.2024 11:58
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

STT

Kansanedustaja Timo Vornasen ampumatapauksen tutkinta on viivästymässä, kertoo tutkinnanjohtaja Uutissuomalaiselle.

Tapaus oli tarkoitus saada syyttäjän käsiteltäväksi kesäkuussa.

– Olen hieman skeptinen kesäkuun suhteen ja todennäköistä on, että juttu lähtisi syyttäjälle heinäkuun puolenvälin jälkeen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio Uutissuomalaiselle.

Timo Vornanen, 54, ampui huhtikuun lopulla varoituslaukauksen maahan ravintolaillan päätteeksi syntyneen riitatilanteen yhteydessä. Tapaus sattui eduskunnan läheisyydessä sijaitsevan karaokebaarin edustalla.

Poliisi ei ole vahvistanut Vornasen henkilöllisyyttä, mutta epäilee 54-vuotiasta miestä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta. 

Perussuomalaisista tapauksen vuoksi erotettu Vornanen palasi sairasloman jälkeen eduskuntatyöhön. Hän jatkaa toimintaansa perustamansa eduskuntaryhmän ainoana jäsenenä.

43:56img

Timo Vornanen kertoi tiedotustilaisuudessa, miksi ampui "varoituslaukauksen".

Lue myös: Timo Vornanen palasi katumatta mitään – "Siinäpä sitä sitten istuskelee ja kuluttelee aikaa"

Eduskuntaan palannut Timo Vornanen piti päihdevastaisen puheen – käsittelyssä kannabisaloite

Eduskunnan hallintojohtajalle luovutettiin vetoomus aseiden säilyttämisen estämiseksi eduskunnassa

Uutissuomalainen: Itä-Suomen poliisi ei epäile Timo Vornasta rikoksesta

Uhkaava puhe ei ole hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö olisi oikeutettua, rikosoikeuden professori sanoo

Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"

Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin vastasi kysymyksiin käytöksestään

Tuoreimmat aiheesta

Rikos