Itä-Suomen poliisi ei epäile kansanedustaja Timo Vornasta rikoksesta ajalta ennen kansanedustajuutta, kertoo Uutissuomalainen.
Itä-Suomen poliisi aloitti Timo Vornasesta esitettyjen väitteiden perusteella toukokuun alussa sisäisen selvityksen siitä, onko tämä käyttäytynyt poliisille sopimattomalla tavalla.
Itä-Suomen poliisin päällikkö Samppa Holopainen ei kertonut Uutissuomalaiselle tarkemmin, millä tavoin epäsopivasti Vornasen on väitetty käyttäytyneen.
Holopaisen mukaan poliisille toimitettu tieto asiasta oli niin heikosti yksilöityä, että tietojen todenperäisyyttä oli vaikea varmistaa.
Kyse ei ole Helsingin keskustassa huhtikuun lopulla tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, jossa Vornanen oli osallisena.
Hän on virkavapaalla poliisin työstä kansanedustajana toimimisen takia.