USU: Yhä useampi sivari testaa ensin armeijan harmaat

AOP armeija, varusmies, rynnäkkökivääri
Viime vuonna ensimmäisen kerran jo yli puolet hakemuksen jättäneistä oli Uutissuomalaisen mukaan kokeillut ensin armeijaa. Kuvituskuva.All Over Press, kuvituskuva.
Julkaistu 10.09.2018 05:00

MTV UUTISET

Siviilipalvelukseen hakeudutaan yhä useammin varusmiespalveluksen kautta. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Viime vuonna ensimmäisen kerran jo yli puolet hakemuksen jättäneistä oli Uutissuomalaisen mukaan kokeillut ensin armeijaa.

Siviilipalvelukseen voi hakea kutsunnoista, kutsuntojen jälkeen ennen varusmiespalveluksen alkamista tai kesken varusmiespalveluksen. Liki puolet jättää silti hakemuksen siviilipalvelukseen yhä kutsuntojen yhteydessä.

– Tuloreitti siviilipalvelukseen on selvästi muuttunut, ja varusmiespalveluksesta sivariin siirtyvien joukko on ollut koko ajan kasvussa. Vuonna 2017 siviilipalvelushakemuksen jättäneistä jo yli 52 prosentilla oli aiempaa varusmiespalvelusta takana. Usein vain muutamia päiviä tai viikkoja, Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen kertoo Uutissuomalaisen haastattelussa.

Puolustusvoimista puolestaan kerrotaan, että tänä vuonna heinäkuussa aloittaneista jo 10,4 prosenttia keskeytti peruskoulutuskauden aikana. Tammikuussa aloittaneista keskeyttäneitä on 15,9. Syyt ovat useimmiten terveydellisiä, lähinnä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.

Huomenta Suomessa keskusteltiin tammikuussa siitä, toimisiko myös Suomessa Ruotsin ja Norjan puolustusvoimien käytäntö, että naiset ja miehet nukkuvat samassa tuvassa.

8:01img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa