Utah huolestui "pornoepidemiasta" – julisti kansanterveysriskiksi

Porno näppäimistö tietokone internet
Vuonna 2009 Harvardin yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain osavaltioista Utahissa oli eniten internetin maksullisen aikuisviihteen tilaajia.Lehtikuva
Julkaistu 20.04.2016 11:27

MTV UUTISET – STT – AFP

Utah on ensimmäisenä Yhdysvaltain osavaltiona julistanut pornografian riskiksi kansanterveydelle. Pyrkimyksenä on suojella erityisesti perheitä ja nuoria ihmisiä riippuvuutta aiheuttavalta "pornoepidemialta".

Julistus ei kiellä pornografiaa. Republikaaneja edustavan osavaltion kuvernöörin Gary Herbertin mukaan pyrkimyksenä on tuoda pornon vaarat julkisuuteen ja avoimeen keskusteluun.

– Kyseessä on iso ongelma, joka kukoistaa salamyhkäisyydessä ja hiljaisuudessa, Herbert sanoi.

Utahin asukkaista iso osa on mormoneja. Asiantuntijoiden mukaan jotkin muut Yhdysvaltain osavaltiot saattavat seurata Utahin esimerkkiä.

Vuonna 2009 Harvardin yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain osavaltioista Utahissa oli eniten internetin maksullisen aikuisviihteen tilaajia.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat