Uudellamaalla asuvat voivat jatkossa varata itse ajan koronatestiin.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että ajanvarauksen näytteenottoon voi jatkossa tehdä Koronabotin kautta.
Aiemmin Koronabotin kautta on voinut vain arvioida tarvettaan käydä koronatestissä.
Sairaanhoitopiiri toivoo Koronabotin vähentävän ruuhkaa neuvontapuhelimessa.
Katso yllä oleva video: Tehostettu koronatestaus näkyy nyt ruuhkina kaikessa muussa näytteenotossa.
Koronabotissa käyttäjät vastaavat ensin oireitaan ja altistumistaan arvioiviin kysymyksiin, minkä jälkeen he voivat varata itselleen sopivan ajan näytteenottopisteeseen.
Ajanvaraukseen tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne.
Varauksen jälkeen käyttäjä saa tekstiviestillä tulo-ohjeet. Myös näytevastaukset lähetetään asiakkaalle tekstiviestillä.
Toistaiseksi Koronabotissa ei voi varata aikaa toisen henkilön puolesta, mutta HUS kertoo, että se on mahdollista myöhemmin.