Lääkärikeskus Mehiläinen avasi keskiviikkona uuden drive-in-koronatestausaseman Helsinkiin Messukeskuksen parkkipaikalle.
Pikatestausasemalta koronatestin vastauksen saa keskimäärin kuudessa tunnissa, Mehiläinen kertoi tiedotteessaan. Testiin vaadittavan lähetteen saa tarvittaessa paikan päältä.
– Testiin voi tulla lähetteellä, jonka on saanut Mehiläisen digiklinikalta, lääkärin etävastaanotolta tai työterveyshoitajalta.
Testausasemalle voi saapua myös ilman lähetettä, jolloin paikan päällä asiakas haastatellaan, arvioidaan hoidon tarve ja kirjoitetaan tarvittaessa lähete testiin. Asiakas pysyy autossa tämän ajan.
Lue myös: Husin erikoislääkäri hämmästelee: Elokuussa testattu lähes 15 000 lasta, vain viidellä korona – "Eivät juurikaan sitä tautia jostakin tuntemattomasta syystä tartuta"
Myös näyte otetaan samalla käynnillä, kertoo Mehiläisen liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf.
Ennen kello 16:ta otettujen näytteiden tulokset saa saman vuorokauden aikana. Pikatestausasema on auki kello 9–17.
Kaikille muille Mehiläisen testiasemille tarvitaan yhä lähete ennen koronatestiin saapumista.