Uuden-Seelannin tulivuorenpurkauksen uhriluku noussut kahdeksaan – palovammayksiköissä hoidetaan yhä pariakymmentä loukkaantunutta

6:05img
MTV Uutiset tavoitti suomalaisen Hyötysen perheen, joka todisti White Islandin tulivuoren purkautumista läheltä kotia: "Kaikki ovat todella järkyttyneitä"
Julkaistu 11.12.2019 22:54

MTV UUTISET – STT

Uudessa-Seelannissa maanantaina sattuneen tulivuorenpurkauksen uhriluku on noussut kahdeksaan, maan poliisi ilmoitti tänään. Kaksi vakavasti loukkaantunutta ihmistä kuoli sairaalassa. Yhdeksän ihmistä on yhä kateissa ja heidän oletetaan kuolleen.

Poliisin mukaan White Island -saarella sijaitsevalle tulivuorelle on yhä liian vaarallista mennä etsimään kuolonuhreja.

Lue myös: Uuden-Seelannin tulivuorikuolemista rikostutkinta – miksi turistiryhmiä vietiin kraatteriin, vaikka uhkatasoa oli nostettu?

Uuden-Seelannin terveysministeriön mukaan maan sairaaloiden palovammayksiköissä hoidetaan yhä pariakymmentä ihmistä, jotka selvisivät purkauksesta hengissä. He ovat kriittisessä tilassa pahoja palovammoja saaneina.

Saarella oli purkauksen sattuessa yhteensä 47 turistia tai opasta.

Tulivuoren uhkatasoa oli nostettu jo viikkoa ennen kuin purkaus tapahtui. Poliisi on aloittanut tapahtuneesta tutkinnan.

Lue myös: Uuden-Seelannin tulivuorenpurkauksen uhreille on tilattu yli 120 neliömetriä ihosiirteitä – palovammat erittäin vakavia

Tuoreimmat aiheesta

Uusi-Seelanti