Helsingissä räjäytettiin ilotulitusraketti rappukäytävässä, Kouvolassa poliisia työllistivät sohvan polttajat – uuttavuotta on juhlittu muuten rauhallisesti

3:29img
MTV kävi paikalla Kansalaistorilla: Näin poliisi valvoo uudenvuoden juhlintaa Helsingissä.
Julkaistu 31.12.2020 20:09(Päivitetty 31.12.2020 23:10)

MTV UUTISET - STT

Uudenvuodenaattoa on vietetty poliisin ja pelastulaitoksen mukaan Suomessa rauhallisesti.

STT:n soittokierroksen perusteella eri poliisilaitosten tilannekeskuksiin selvisi, ettei aattoillan vietto ollut aiheuttanut isompia toimia poliisilta.

– Hyvin rauhallista on ollut, mutta keikkatahti tuntuu kiihtyvän, kun ilta pitenee. Edelleen on kuitenkin todella rauhallista, Helsingin poliisin johtokeskuksen viestinnästä kerrottiin ennen iltakymmentä.

Helsingissä oli illan aikana ollut pieniä nuorisoporukoita liikenteessä, mutta poliisin ei juuri tarvinnut puuttua kokoontumisiin.

Samanhenkistä viestiä kerrottiin myös Oulun poliisin johtokeskuksesta. Arvio kuului, että aattoiltaa oli vietetty alkuun kuin normaalina perjantai-iltana.

Myös Sisä-Suomen poliisin alueella alkuilta oli sujunut rauhallisissa merkeissä.

– Sellaista normaalia lauantai-illan alkua on ollut, Sisä-Suomen johtokeskuksesta kerrottiin.

Lounais-Suomen tilannekeskuksesta puolestaan arvioitiin aattoillan alun olleen normaalia viikonloppua vilkkaampi.

– Tietenkin jotain on ollut, mutta uudenvuodenaatoksi on ollut varsin rauhallista. On ollut normaalia viikonloppua vilkkaampaa, mutta mitään erityistä ei ole tapahtunut, Lounais-Suomen tilannekeskuksesta kerrottiin alkuillasta.

Lounais-Suomen poliisin alueella ei ollut tullut tietoon mitään yleisiä tilaisuuksia

Äänekoskella paloi autokorjaamo

Keski-Suomessa Äänekosken Suolahdessa syttyi uudenvuodenaattoiltana korjaamorakennuksessa uhkaava tulipalo korjaamohallissa. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä syttymissyystä ollut tietoa vielä illalla.

Helsingin Vesalassa oli kerrostalon rappukäytävässä ilkivaltaisesti laukaistu kello 20 jälkeen ilotulite, josta oli tullut savua.

Helsingin pelastuslaitos kertoi Twitterissä ensihoidon alkuillan sujuneen melko rauhallisesti.

Kouvolan Inkeroisissa oli sytytetty pihalla ollut sohva tahallisesti palamaan. Pelastuslaitos sammutti palon ja nuhteli sohvan sytyttäjän.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tällainen on vuodenvaihde pelastuslaitoksen näkökulmasta – valmiutta lisätään aina.

Rekka ojaan Leppävirralla

Mäntynestelastissa ollut rekka ajoi puoli yhdeksän maissa illalla mäessä ojaan Leppävirralla Pohjois-Savossa liukkaalla tiellä. Ajoneuvo ja säiliövaunu päätyivät onnettomuudessa ojaan katolleen. Mäntynestettä vuosi maahan noin kaksi kuutiometriä.

Kukaan ei loukkaantunut Joensuuntiellä tapahtuneessa onnettomuudessa.

Torjuntatoimissa ja ajoneuvon nostossa kestää pelastuslaitoksen mukaan vielä useita tunteja. Paikalla on liikenteenohjaus. 

Pelastuslaitokselta varoitetaan erittäin liukkaasta kelistä.

Tuoreimmat aiheesta

Uusivuosi