Uudet alokkaat aloittavat armeijan poikkeusjärjestelyin – korona-ajan keinot käyttöön

0105 LK ARMEIJA ALOKKAAT
Lehtikuva
Julkaistu 05.01.2025 12:03

Satu Koistinen

satu.koistinen@mtv.fi

Maanantaina 6. tammikuuta palveluksensa aloittavat alokkaat jaetaan osastoihin ja läheisten vierailuja rajoitetaan.

Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoihin saapuu maanantaina noin 12 000 uutta alokasta, jotka kaikki aloittavat palveluksensa poikkeuksellisin järjestelyin, kertoo Puolustusvoimat.

Puolustusvoimissa on loppuvuoden 2024 aikana useita hengitystieinfektio-oireita aiheuttavia tauteja, jotka ovat aiheuttaneet voimakkaita oireita. Osa varusmiehistä on saanut sairaalahoitoa. 

Liikkeellä on ollut Puolustusvoimien mukaan muun muassa adenovirusta, mykoplasmaa, koronaa sekä hinkuyskää.

Lue myös: Moni kärsii nyt pitkittyneestä yskästä – "Suosittelen maskia ihan yleishygieenisistä syistä"

Puolustusvoimat on varautunut erilaisiin toimenpiteisiin, selviää Puolustusvoimien nettisivuilta. Tartuntojen minimoimiseksi varuskunnissa on otettu käyttöön korona-ajalta tuttuja keinoja. 

Maanantaina palveluksensa aloittavat alokkaat tullaan jakamaan toisistaan erillään pidettäviin osastoihin. Myös varusmiesten lomia ja vapaita rajoitetaan tarvittaessa, esimerkiksi tammikuussa palveluksensa aloittaneiden alokkaiden läheistenpäiviä ei vietetä. 

Puolustusvoimat painottaa myös tehostetun hygienian tärkeyttä; muun muassa kasvomaskin käyttö ja käsienpesun lisääminen kuuluvat käyttöön otettaviin toimenpiteisiin. 

Lue myös: Nämä temput Ukrainan sodasta otettiin Suomessa opiksi

Tuoreimmat aiheesta

Puolustusvoimat