Uudet muumimukit myytiin loppuun useissa myymälöissä

Muumin päivän mukit on myyty loppuun useissa Iittalan myymälöissä.

Muumin päivän 2024 -mukin kerrottiin Arabian sivuilla myyneen loppuun ainakin 12:ssa Iittalan myymälässä ympäri maan. Osassa myymälöistä Kevät-mukia oli edelleen saatavilla iltapäivällä.

Lisäksi noin kolmen aikoihin Arabian verkkokaupassa oli yli tunnin jono, vaikkakin mukia oli vielä verkossa myynnissä.

Moomin Arabian viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että noin kolmen aikoihin verkkokaupassa oli edelleen jonossa runsaasti ihmisiä.

Mukia on edelleen jäljellä meidän omassa moominarabia-verkkokaupassa, mutta Moomin-sivulla on myyty mukit jo loppuun, viestinnästä kerrotaan.

Viestintä ei pysty kommentoimaan, kuinka paljon mukeja oli edelleen saatavilla.

Mukien myynti alkoi verkkokaupassa perjantaina kello 12 ja myymälöissä niiden aukioloaikojen mukaan. 

Jopa pari sataa henkeä jonossa

Humppilan lasitehtaalla Iittalan myymälässä mukia jonottanut MTV Uutisten lukija Annika kertoo puhelimitse saapuneensa itse jonottamaan mukia jo noin kahdeksan aikaan aamulla.

– Olimme puoli kahdeksalta jo paikalla, mutta silloin oli noin kymmenisen henkeä ulkona, niin emme poistuneen autosta. Jonoon liityimme vähän ennen kahdeksaa.

Erikoismuumimukeja keräilevä Annika kertookin olleensa siis ensimmäisten jonottajien joukossa ja päässeensä myymälään sisään heti sen auettua kello kymmeneltä. Hänen poistuessaan myymälästä oli ulos ehtinyt kerääntyä jo pitkä jono.

– Kun lähdimme, niin katsoimme, että kuinka paljon olikin jonoa jatkossa.

Annikan arvion mukaan paikalla oli noin pari sataa jonottajaa, sillä jono kiemurteli niin ulkona kuin sisällä.

Arabian sivuilla kerrotaan, että mukit oli myyty loppuun Humppilan myymälästä.

Perjantaina 9. elokuuta viettiin myös muumien kehittäjän Tove Janssonin päivää.

Katso myös: Tältä näyttävät suomalaisten muumitatuoinnit

Lue myös:

    Uusimmat