Eilen avautunut mahdollisuus hakea kustannustukea on herättänyt keskustelua. Tuki on tarkoitettu palkkakuluihin ja kiinteisiin kuluihin, joita on vaikea sopeuttaa.
Yritysten on mahdollisuus hakea kustannustukea, mikäli niiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi. Tuki perustuu lakiin ja siihen liittyvään asetukseen. Tukea maksaa Valtiokonttori.
Tähän mennessä tukea on hakenut Valtiokonttorin apulaisjohtaja Satu Vallivaaran mukaan reilu 1300 yritystä. Hakemuksia on hyväksytty hieman alle 100.
– Yksi yleinen syy hakemusten hylkäämisille on ollut se, että maksettu tuki olisi ollut alle pienimmän maksurajan, kommentoi Vallivaara.
Kaikki toimialat eivät kuitenkaan kuulu asetuksen mukaan tuen piiriin.
Tapahtuma-ala suurissa vaikeuksissa
Tapahtuma-ala on edelleen vaikeuksissa koronaepidemian vuoksi. Esimerkiksi drag-artisti Marko Vainio ei ole oikeutettu saamaan kustannustukea.
– Olin ajatellut, että vaikeasti sopeutettavilla kuluilla tarkoitetaan esimerkiksi kirjanpitokuluja ja pakollisia vakuutusmaksuja. Tarvitsen myös esiintyjänä autoa, josta minulla on laina, kertoo Vainio.
Hänen mukaansa nämä eivät kuitenkaan puoltaneet kustannustuen saamista.
– Minulla on oikeasti todella paljon vaikeasti sopeutettavia kuluja. On kuitenkin päätetty, että ainoastaan kiinteitä kuluja, kuten vesi- ja sähkölaskuja sekä joitakin lisenssimaksuja korvataan, harmittelee Vainio.
Vainion kaikki keikat ovat peruuntuneet lokakuulle asti. Hän oli elättänyt toivoa, että kustannustuesta olisi apua tilanteessa. Yllätys olikin eilen suuri, kun Vainio sai kuulla, ettei hän ole oikeutettu tukeen. Nyt mies elää ilman tarkkaa tietoa tulevasta. Hänen liikevaihtonsa on tippunut sataprosenttisesti.
– Sain aikoinaan puolelle vuodella 2000 euroa tukea. Se summa ei riittänyt edes kirjanpidon pyörittämiseen, huokaisee Vainio.
Myös moni Vainion kollega on samassa tilanteessa.
– Esiintyjiä pelottaa syksy, koska lähes kaikkien kalenterit näyttävät tyhjää. Kukaan ei oikein tiedä vielä mistään mitään, niin kaikki tapahtumat ovat jäissä, kertoo Vainio.
Vainion yritysmuoto on tuottanut myös miehellä ongelmia. Hän työskentelee toiminimellä.
– Alalla moni toimii toiminimellä, se on toimiva yritysmuoto. Osa on arvostellut, miksi minulla ei ole osakeyhtiötä. Tässä kriisissä se arvostelu ei kuitenkaan auta, sanoo Vainio.
Lue myös: Jälleen yksi palautus: Peheyhtiö päätti palauttaa 100 000 euroa Business Finlandille
Suomen Yrittäjien pääekonomisti kritisoi
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismasen mukaan kustannustuen olisi pitänyt olla ensimmäinen tukimuoto, joka olisi otettu käyttöön kassakriisistä selviämiseksi.
– Tämän jälkeen olisi pitänyt miettiä vasta esimerkiksi kehittämistukia. Toisin päin olisi ollut parempi, sanoo Kuismanen.
Kustannustuen pitää olla vähintään 2000 euroa, jotta se myönnetään yritykselle. Kuismasen mukaan myös tämä on ongelmallista.
– Mielestäni ihan aidosti tässä isoin ongelma on se, että tähän tuli 2000 euron alaraja. Olisin itse tehnyt niin, että alaraja olisi muodostunut esimerkiksi tuhanteen euroon, täsmentää Kuismainen.
Kuismasen mukaan tällöin monet yksinyrittäjät ja pienemmät yritykset, joille tuki hänen mukaansa olisi tullut todellakin tarpeeseen, olisivat päässeet myös tämän kustannustuen piiriin.
Kuismanen tunnistaa Vainion kohtaamat ongelmat toiminimellä toimimisen suhteen. Hänen mukaansa näyttää siltä, että toiminimiyrittäjän kohdalla käsitteiden ja kriteeristön täyttäminen on hankalampaa, kuin esimerkiksi osakeyhtiön puolella.
– Vaikea sano suoraan, sorsiiko tämä jotakin yritysmuotoa, mutta varmasti ruohonjuuritasolla tämä on osakeyhtiömuotoisille yrityksille helpoin, kommentoi Kuismanen.
Lue myös: Raportti julki: Business Finland on myöntänyt koronatukea säädösten mukaisesti
Aiemmat tuet vaikuttavat kustannustukeen
Aiemmin kohua herättivät Business Finlandin jakamat koronatuet. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan Business Finland myönsi koronatukea pääosin säädösten mukaisesti. Kuitenkin joissakin tapauksissa tuen myöntämisen kriteerit eivät täyttyneet.
Tuki oli tarkoitettu yrityksen kehittämiseen, eli ei samoihin kuluihin, kuten eilen avautunut kustannustuki. Jos yritys on kuitenkin saanut esimerkiksi Business Finlandin tukea, tämä vaikuttaa kustannustuen määrään. Kuismasen mukaan tämä on hyväksyttävää, mutta hän kokee, että asian olisi voinut hoitaa toisin.
– Järkevämpi tapa olisi, että puolet aikaisemmin saadusta tuesta otetaan pois kustannustuesta, täsmentää Kuismanen.
Nyt jo saadusta, esimerkiksi Business Finlandin myöntämästä tuesta 70 prosenttia vaikuttaa kustannustukeen.
MIKÄ KUSTANNUSTUKI?- Tukea voi hakea aikavälillä 7.7.-31.8.2020 - Tuen piirissä olevia toimialoja on 368 - Kyseisillä toimialoilla on koettu vähintään 10% liikevaihdon pudotus vertailtuun ajankohtaan verrattuna - Yrityksen oman liikevaihdon on pitänyt myös pudota yli 30% vertailukauteen nähden - Tuen määrään vaikuttavat myös aiemmin myönnetyt tuet, esimerkiksi Business Finlandin myöntämä tuki yrityksille - Tukea ei myönnetä, jos maksettava tuki on alle 2 000 euroa - Tukea voi saada enintään 500 000 euroa |