Arkeologit ovat löytäneet Pompejin muinaisesta kaupungista miehen ja naisen luurangot. He olivat menehtyneet Vesuviuksen tuhoisassa tulivuoren purkauksessa lähes 2 000 vuotta sitten.
Tiedesivusto Live Science kertoo, että tuore löytö kertoo suojaa hakeneiden ihmisten viimeisistä hetkistä muinaisessa roomalaisessa kaupungissa.
Löydöstä on kerrottu alun perin 12.8.2024 ilmestyneessä E-Journal Scavi di Pompei -julkaisussa.
Luurangot löydettiin pienestä huoneesta. Naisen luuranko makasi sängyn vierellä. Naisella oli ollut mukanaan kultaisia, hopeisia ja pronssista valmistettuja kolikoita. Hänellä oli myös kultaiset helmin koristellut korvakorut. Lisäksi hänellä oli mukanaan avain, joka saattoi kuulua vastapäätä löydettyyn arkkuun.
Tutkijat epäilevät naisen keränneen arvoesineitä ennen kuin hän yritti lähteä pakoon kaupungista. Naisen arvellaan olleen 25-45 -vuotias kuollessaan.
Huoneessa ollut mies oli puolestaan 15-20-vuotias. Hän oli murskaantunut sortuneen seinän alle huoneen toisella laidalla. Luuranko sijaitsee lähellä paikkaa, joka oli ilmeisesti huoneesta pois johtava oviaukko. Huoneessa oli ollut myös joitakin huonekaluja.
– Jopa 2 000 vuoden jälkeen me kohtaamme näiden menehtyneiden ihmisten kärsimyksen ja tuskan. Tämä ei ole vain arkeologista tutkimusta, vaan tapa oppia siitä kärsimyksestä, joka kohtasi Pompejin asukkaita, kommentoi Pompejin arkeologisen alueen johtaja Gabriel Zuchtriegel.