Tuore tutkimus on paljastanut aivan uusia näkökulmia tulivuoren purkauksen uhreista muinaisessa Pompeijin kaupungissa.
Vesuvius-tulivuori purkautui vuonna 79 peittäen Pompeijin tuhkaan. Hautautuneista uhreista tehdyt kipsivalut kertovat dramaattisesti kaupungin asukkaiden viimeisistä hetkistä.
Eräässä kuuluisassa kipsivalukokonaisuudessa on portaiden alta suojaa hakenut nelihenkinen perhe. Tai näin on tähän asti luultu. Nyt DNA-testit ovat kuitenkin paljastaneet aivan erilaisen tilanteen: Perheen äitinä pidetty hahmo onkin nimittäin paljastunut mieheksi. Aiheesta uutisoi The Guardian.
DNA-analyysin tekeminen on onnistunut, sillä kipsivaluissa on ollut säilyneenä osia uhrien luista. Luista tutkijat saivat eristettyä uhrien DNA:ta. DNA-tutkimus paljasti, että rannerengasta käyttänyt uhri olikin miespuolinen, toisin kuin aiemmin on luultu.
Lue myös: Uusi löytö paljastaa Pompejin tuhoon tuomittujen asukkaiden tuskan
Tutkijat analysoivat myös toista kipsivalua, jossa kaksi henkilöä syleilee toisiaan. Arkeologit ovat aiemmin päätelleet, että kyseessä on äiti ja tytär, kaksi sisarusta tai rakastavaiset. Analyysi poistaa kaksi vaihtoehtoa, sillä sen mukaan toinen hahmoista oli mies eikä pari ollut sukulaisia keskenään.
– Nämä löydöt haastavat pitkään vallalla olleet tulkinnat, joissa korujen käyttäminen on yhdistetty feminiinisyyteen tai fyysinen läheisyys on tulkittu sukulaisuussuhteiden merkiksi, tutkijat toteavat.
Tutkijat myös uskovat, että joitakin uhrien asentoja ja sijaintia on saatettu kipsivaluja tehdessä saatettu manipuloida tarinankerronnan tueksi.
Tutkijoiden mukaan uudet tulokset haastavat pitkään vallalla olleita tulkintoja. Tutkimus on julkaistu Current Biology -julkaisussa.