Maanantaina kuollut Hanna-Riikka Siitonen tähditti Ylen Uusi päivä -sarjaa vuoden 2017 loppuun asti. Sarjan Youtube-kanavalla julkaistiin tänään koskettava video Siitosen muistolle.
Kroonista kilpirauhassyöpää sairastanut näyttelijä ja laulaja Hanna-Riikka Siitonen kuoli maanantaina 23. heinäkuuta. Hän oli 47-vuotias.
Siitonen nousi julkisuuteen 1990-luvulla Nina Tapion kanssa muodostamastaan Taikapeili-duosta, mutta 2000-luvulla hänet tunnettiin myös näyttelijänä.
Hanna-Riikka Siitonen näytteli Ylen Uusi päivä -sarjassa Lissun roolia sarjan alusta eli vuodesta 2010 asti. Siitonen jäi vuodenvaihteessa sarjasta sairauslomalle ja hänen roolissaan aloitti näyttelijä Mari Posti.
Siitosen aviomies, näyttelijänä tunnettu Janne Virtanen on Uuden päivän pääohjaaja.
Uuden päivän virallisella YouTube-kanavalla julkaistiin tänään video Hanna-Riikka Siitosen muistolle.
– Laulaja-näyttelijä Hanna-Riikka Siitonen nukkui pois 23. heinäkuuta 2018. Hän näytteli Lissun roolia sarjan ensimmäisestä jaksosta alkaen. Tunnen nämä kadut on yksi monista hänen luomistaan kappaleista. Uusi päivä jää kaipaamaan rakasta työtoveria ja ystävää, videon saatesanoissa sanotaan.