Uusi sometähti on syttynyt! Puskeva Anselmi herättää ihastusta ja naurattaa toilailuillaan – "Ei ole ehkä se penaalin terävin kynä"

1:31img
Tutustu puskevaan Anselmiin ja sen parhaisiin kommelluksiin tarkemmin!
Julkaistu 23.05.2020 07:58
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa nähtiin uuden suomalaistähden synty. Parrasvaloihin noussut tähti on Anselmi, jonka puskeva tyyli on valloittanut ihmisten sydämet.

Vapaaehtoistyöntekijä Vilma oli rakentamassa linnunpönttöä, kun Anselmi tuli totuttuun tapaansa puskemaan ja häiritsemään Vilman työskentelyä. Vilma pukkaisi takaisin Anselmia. Tilanteesta kuvattiin video, ja se julkaistiin Facebookissa.

Siitä tuli hitti! Video on kerännyt lähes 33 000 tykkäystä.

Kuka sitten oikein on tämä komeetan lailla tähdeksi noussut Anselmi?

Hän on 8-vuotias Anselmi-vuohi, jonka erikoispiirre on puskeminen. Se on joillekin vuohille luontaista käytöstä, varsinkin urospuolisille pukeille. Anselmi asustaa Somerolla eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Siellä on yhteensä kuusi vuohta, mutta vain Anselmilla on ominaispiirteenä puskeminen.

– Kyllä sen kanssa pärjää hyvin. Väillä tulee mustelmia ja kirosanoja, mutta ei se niin vaarallinen ole, että pitäisi huolestua, sanoo Tuulispään perustaja Piia Anttonen huvittuneena.

anselmi1

Vapaaehtoistyöntekijöille annetaan muistoksi työskentelystä kangasmerkki, jossa on Anselmin kuva. Siinä lukee ”Be the trouble you wish to see in this world”, vapaasti suomennettuna ”Ole se kiusankappale, jonka toivot näkeväsi tässä maailmassa”.

Saapui maatilalle vatsassa

Piia Anttonen perusti eläinsuojelukeskus Tuulispään joulukuussa vuonna 2012. Se on maatila- ja tuotantoeläimien turvakoti, joka tarjoaa asuinpaikan eläimille, joilla ei ole ollut muuta paikkaa.

Anselmi ja hänen äitinsä Aprilli ovat maatilan alkuperäisasukkaita.

Alun perin Aprilli tuotiin Tuulispäähän perustamisvuoden keväällä. Syynä tähän oli se, että Aprilli oli ollut liian haastava tapaus edelliselle omistajalleen. Aprillipäivänä syntynyt vuohi oli muun muassa karkailevaa sorttia, eikä hän millään malttanut pysyä aitauksessaan.

Kenenkään tietämättä myös Anselmi tuli samalla matkalla Tuulispäähän, sillä Aprilli oli tuohon aikaan tiineenä. Anselmi syntyi kahden kuukauden päästä uuteen kotiinsa saapumisen jälkeen.

– Äiti on samanlainen jekuttaja kuin Anselmi, mutta vain sillä erotuksella, ettei se puske ihmisiä. Keskenään ne puskevat silloin tällöin, sanoo Anttonen.

Turvallisuusriski

Tuulispäässä järjestetään vierailupäiviä, jolloin ihmiset voivat tulla tutustumaan ja viettämään aikaa maatilan eläimien kanssa.

Tilalla on vuohien lisäksi muun muassa hevosia, lintuja, lampaita, lehmiä, kettuja, pupuja, sikoja ja yksi minkki. Näihin tilaisuuksiin Anselmi ei kuitenkaan pääse osallistumaan muiden vuohien tapaan, vaan hänet laitetaan tällöin omaan aitaukseensa.

– Yleensä Anselmin puskeminen on hentoa sivupökkimistä, mutta silti meidän pitää turvallisuussyistä asia huomioida, ettei esimerkiksi kenellekään lapselle jäisi huonoa kokemusta vierailusta, kertoo Anttonen.

Anselmi on joidenkin maatilalla työskentelevien vapaaehtoistyöntekijöiden keskuudessa kylvänyt kauhua, kun he pelkäävät hänen puskemistaan. Myös Anttosen äiti joutuu olemaan huonojen polviensa kanssa tarkkana Anselmin konnuuksien suhteen.

Tuulispäässä jaetaan vapaaehtoistyöntekijöille muistoksi työskentelystä kangasmerkki, jossa on Anselmin kuva. Siinä lukee "Be the trouble you wish to see in this world", vapaasti suomennettuna ”Ole se kiusankappale, jonka toivot näkeväsi tässä maailmassa”.

ANSELMI2

Anselmi viihtyi jo poikasena hevosten seurassa.

Ruoka on heikkouksista suurin

Kaikista Anselmin kommelluksista huolimatta hän on hyvin rakastettu persoona maatilalla. Anselmin toilailut ovat saaneet monet kerrat hymyn ihmisten huulille.

Anttonen muistelee kertaa, jolloin hän näki Anselmin takapuoli pystyssä aidan vieressä. Hetken ihmettelyn jälkeen Anttonen huomasi, että Anselmi oli jäänyt aidan lautojen väliin jumiin. Pukki oli koittanut lautojen välistä kurottaa itselleen muonaa, mutta olikin jäänyt ansaan jumiin.

– Anselmi ei ole ehkä se penaalin terävin kynä, sanoo Anttonen huvittuneena.

Ruoka onkin Anselmin suurimpia heikkouksia. Paikallinen lähikauppa toimittaa Tuulispäähän ylijäämäruokiaan, joita kärrätään kottikärryillä pihan läpi. Näissä tilanteissa haasteita tuottaa pihamaalla pyörivät vuohet.

– Sekin on mielenkiintoinen operaatio, sillä Anselmi on etunenässä rokottomassa kuormasta osuutta itsellensä. Hedelmät ovat sen suurinta herkkua.

Kaikkien kaveri

Eläinsuojelukeskuksen työntekijät kokoontuvat yleensä päivän päätteeksi pihalle viettämään aikaa keskenään ja keskustelemaan päivän tapahtumista. Seuraan liittyy aina välittömästi myös Anselmi, joka viihtyy ihmisten seurassa.

Anselmi tykkää huomiosta ja ihmisten seurasta, mutta myös hevosten seurasta. Hän viettääkin paljon aikaa hevosten kanssa menemällä vain seisoskelemaan niiden väliin. Hevoset ovat tottuneita Anselmiin, ja usein hän peseekin kielellänsä hevosten silmät.

Katso ylhäällä olevalta videolta Anselmin parhaat kommellukset!

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet