S-Pankki on palauttanut oikeudettomien tilisiirtojen kohteeksi joutuneille asiakkailleen kaikki ne rahat, jotka vietiin heidän tileiltään loppukeväällä ja kesällä, kertoo Uutissuomalainen.
Olemme palauttaneet asiakkaillemme kaikki ne rahat korkoineen, kertoo pankin digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja Carl-Edvard Holmberg Uutissuomalaiselle.
Holmberg kertoo haastattelussa, että muutamassa tapauksessa, jossa asiakkaan nimissä kirjauduttiin ilman luoaa muihin verkkopalveluihin, selvitys jatkuu
– Jos näissä tapauksissa ilmenee, että asiakkaallemme on aiheutunut välittömiä taloudellisia vahinkoja, korvaamme ne.
S-pankki kertoi syyskuussa, että ulkopuolisilla oli ollut pääsy sen asiakkaiden verkkopankkitileihin yli kolmen kuukauden ajan.
Poliisin mukaan rikoksista epäillyt hassasivat suurimman osan rahoista "makeaan elämään" ja uhkapeleihin.
Poliisi epäilee, että 16- ja 23-vuotiaat espoolaismiehet käyttivät S-Pankin järjestelmissä ollutta pahaa tietoturvahaavoittuvuutta hyväkseen ja nostivat pankin asiakkaiden tililtä lähes miljoona euroa viime toukokuusta alkaen.
Lisäksi miesten epäillään tehtailleen lainahakemuksia pankin asiakkaiden tiedoilla.
Rahoja vietiin kaikkiaan 54 asiakkaan tileiltä. Poliisin arvion mukaan noin 200–250 muun asiakkaan tileille tunkeuduttiin, mutta sieltä ei kuitenkaan siirretty rahaa.