Uutissuomalainen tutki: Nuoriso on entistä fiksumpaa – yhä useamman päättötodistuksessa pelkkiä kiitettäviä pakollisista aineista

3:07img
Helsinkiläiskoulun oppilaat palaavat pian lähiopetukseen – rehtori kertoo, miten jännittävään koronasyksyyn on varauduttu
Julkaistu 06.08.2020 16:49

MTV UUTISET–STT

Yhä useamman peruskoulun 9. luokalta pääsevän todistuksessa on pelkästään kiitettäviä arvosanoja pakollisissa aineissa, käy ilmi Uutissuomalaisen Opetushallitukselta tilaamista tilastoista.

Viime vuonna tällaisia oppilaita oli jo liki 3 900 eli 6,5 prosenttia päättötodistuksen saaneesta 59 000 ysiluokkalaisesta.

Huippuarvosanoja saavien oppilaiden määrä on noussut viime vuosina tasaisesti. Vuonna 2015 pelkkiä kiitettäviä eli arvosanoja 9 ja 10 sai päättötodistukseensa reilut 2 500 yhdeksänneltä luokalta päässyttä nuorta.

Opetushallitus on parhaillaan uudistamassa numeroarvioinnin kriteerejä siten, että arvosanoille 5, 7, 8 ja 9 tulee selkeät yhtenäiset kriteerit.

Tuoreimmat aiheesta

Koulu