Poliisi on pääosin selvittänyt viitostiellä eilen tapahtuneen ketjukolarin syyt, kertoo Itä-Suomen poliisi tiedotteessaan. Poliisi epäilee täysperävaunuyhdistelmän kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Liikenneonnettomuus tapahtui eilen Viitostiellä Kuopiosta Varkauden suuntaa menevällä kaistalla Oraviniementien ja Kivilahdentien risteysalueella. Osallisena oli kahdeksan henkilöautoa ja kaksi täysperävaunuyhdistelmää.
Lue lisää: Kymmenen auton ketjukolari Leppävirralla – 8 loukkaantui, koira kuoli
Esitutkinnassa on selvinnyt, että Kuopion suunnasta tullut henkilöauto valmistautui kääntymään vasemmalle Oraviniementielle, mikä aiheutti liikenne-esteen risteysalueelle. Kääntyvän henkilöauton takana tuli viisi henkilöautoa ja täysperävaunuyhdistelmä. Lisäksi yksi onnettomuuteen joutunut henkilöauto tuli täysperävaunuyhdistelmän takana.
Tässä vaiheessa tiedetään se, että Kuopion suunnasta tullut täysperävaunuyhdistelmä törmäsi useisiin edellä ajaviin henkilöautoihin, joista osa ajautui Kuopion suuntaan menevien henkilöauton ja täysperävaunuyhdistelmän eteen aiheuttaen lisää törmäyksiä.
Esitutkinnassa pyritään saamaan selvitystä muun muassa sille, tapahtuiko risteysalueella peräänajo tai muu tapahtuma ennen täysperävaunuyhdistelmän törmäämistä edellä hiljentäneeseen tai pysähtyneeseen henkilöautojonoon.
Rekan kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
Esitutkinnan tässä vaiheessa poliisi epäilee ainakin Kuopion suunnasta tulleen täysperävaunuyhdistelmän kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Muut mahdolliset rikosnimikkeet ja osallisuudet tarkentuvat esitutkinnan edetessä.
Henkilöitä onnettomuudessa oli 13, joista poliisin tietojen mukaan neljä loukkaantui vakavasti. Osallisten vammat selviävät tarkemmin esitutkinnan edetessä. Pahimmin loukkaantuneet olivat siinä henkilöautossa, johon täysperävaunuyhdistelmä törmäsi ensimmäiseksi. Autojonossa täysperävaunuyhdistelmän edessä olleen henkilöauton kuljettaja ehti väistää oikealle välttyen näin peräänajolta.
Risteysalue on valaistu, mutta liikenneolosuhteet olivat tapahtumapaikalla pöllyävän lumen vuoksi todella vaikeat. Tällä on todennäköisesti ollut vaikutusta kuljettajien tekemiin havaintoihin.
Poliisi haluaa korostaa ajonopeuksien ja turvavälien merkitystä talviolosuhteissa ajettaessa.
0:47