Vaarallisen aineen onnettomuus Helsingissä – Maahanmuuttajien koulutustiloissa hengitystä ärsyttävää ainetta

1:06img
Julkaistu 17.08.2017 12:47(Päivitetty 17.08.2017 13:11)
Toimittajan kuva
Janne Puumalainen

janne.puumalainen@mtv.fi

@puumajanne

Helsingin Ruskeasuolla on käynnissä pelastuslaitoksen operaatio vaarallisen aineen onnettomuuden takia.

Mannerheimintie 160:ssa sijaitsevassa monikulttuurisuuskeskuksessa havaittiin tänään hieman ennen puolta päivää hengitysteitä ärsyttävää ainetta, päivystävä palomestari Vesa Hyvönen kertoo MTV Uutisille.

Sisätiloissa olleet ihmiset on evakuoitu rakennuksesta. Altistuneita on pelastuslaitoksen mukaan yksitoista ja viisi ihmistä on kuljetettu sairaalaan. Oireet on luokiteltu lieväksi altistukseksi.

Aineen alkuperää selvitetään parhaillaan.

Mannerheimintie vaarallinen aine 2

Rakennuksesta evakuoidut ihmiset ovat joutuneet odottamaan takaisin pääsemistä yli tunnin ajan.

Viidennessä kerroksessa sijaitsevassa monikulttuurisuuskeskuksessa tarjotaan maahanmuuttajille muun muassa kotoutumiskoulutusta. Keskuksen lisäksi rakennuksessa on myös paljon muita tiloja.

Rakennuksen neljännessä kerroksessa työskentelevät työntekijät kertovat MTV Uutisille, etteivät havainneet ilmassa mitään, kun palohälytys alkoi soimaan. Pääsemistä takaisin rakennukseen on odoteltu nyt yli tunnin ajan.

Mannerheimintie vaarallinen aine 4

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa