Vaasan alueen koronavirustilanne on pahentunut viime päivien aikana huomattavalla tavalla.
Tänään sairaanhoitopiirin alueella on todettu 63 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Vaasan sairaanhoitopiiri verkkosivuillaan.
Kaikkiaan Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 222 koronavirustartuntaa, mikä on alueen asukaslukuun suhteutettuna suuri määrä.
Vaasan sairaanhoitopiirin mukaan viimeisen viikon aikana koronavirustapauksia on enemmän kuin koko edeltävänä seitsemänä kuukautena yhteensä.
Ilmaantuvuusluku jo todella korkea
Sairaanhoitopiirin alueella kahden viimeisen viikon ajalta laskettu ilmaantuvuusluku on nyt 66 tapausta per 100 000 asukasta.
Tartuntamäärien ja siten myös ilmaantuvuusluvun odotetaan kasvavan, sillä Vaasan keskussairaalan infektiolääkäri Juha Salosen mukaan viikonloppuna otettuja virusnäytteitä on edelleen analysoimatta.
Enemmistö koronavirustapauksista on todettu Vaasassa asuvilla henkilöillä. Muutama tapaus on havaittu Pietarsaaren alueella.
Kymmenistä uusista koronavirustapauksista huolimatta yksikään koronavirukseen sairastunut ei saa tällä hetkellä sairaalahoitoa.
Lue myös: Vaasan pahentuvassa koronatilanteessa käänne: Sairastuneet liikkuneet laajasti kaupungissa – oletko vieraillut näissä paikoissa?
"Laajan leviämisen vaihe" saavutettu
Jo aiemmin Vaasan sairaanhoitopiirin on todettu siirtyneen epidemian kiihtymisvaiheeseen.
Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan mukaan Vaasan kaupunki on saavuttanut koronavirusepidemiassa "laajan leviämisen vaiheen".
Vakavan tilanteen vuoksi lautakunta on päättänyt useista rajoitustoimenpiteistä.
Vaasan sairaanhoitopiiri antoi eilen uusia suosituksia, jotka koskevat muun muassa toisen asteen oppilaitosten ja korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen seuraavan kahden viikon ajaksi.
Lisäksi nämä rajoitukset ja suositukset ovat astuneet voimaan:
- Vaasan kunnan alueella yli 50 hengen kokoukset sekä julkiset tilaisuudet ovat kielletty tartuntalain mukaisesti lokakuun 25. päivään saakka.
- Joukkueurheilutoiminnan suositellaan olemaan tauolla niin ikään 25. lokakuuta saakka.
- Kunnan alueella on myös vahva suositus sille, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- tai edes ulkotiloissa.
- Terveysviranomaiset myös suosittelevat, että yli 15-vuotiaat matkustajat käyttävät maskeja julkisessa liikenteessä. Vahva suositus on voimassa toistaiseksi.
- Kasvomaskia suositellaan käytettävän myös julkisissa tiloissa kodin ulkopuolella. Lisäksi kaikissa tilanteissa suositellaan käytettävän 1 – 2 metrin turvaväliä.