Vaasan jo valmiiksi vaikea koronavirustilanne jatkaa pahentumistaan. Kaupunki tiedotti sunnuntaina, että koronavirustartuntoja on todettu henkilöillä, jotka ovat liikkuneet laajasti kaupungissa.
Koronavirustartuntoja on kaupungin tiedotteen mukaan todettu henkilöillä, jotka on asioineet Vaasassa Wasa Sports Clubilla 28., 29. ja 30.9. kello 18-19.30, ravintola Cotton Clubilla 30.9. kello 12-12.30 ja opiskelleet Vaasan yliopiston hiljaisessa lukusalissa 28., 29. ja 30.9. vaihdellen kello 8-17 välisinä aikoina.
Tartunnan saaneet on asetettu eristykseen ja he ovat kotihoidossa. Terveysviranomaiset kontaktoivat todettujen tautitapausten altistamia henkilöitä ja heidät on jo asetettu tai asetetaan karanteeniin.
– Samassa paikassa samoihin aikoihin asioineita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen koronatestauksen järjestämistä varten, jos heille lähimmän puolentoista viikon aikana kehittyy hengitystieinfektion oireita kuten yskää, nuhaa, kuumetta tai kurkkukipua, Vaasan kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta kertoo tiedotteessa.
Paljon tartuntoja
Vaasassa on ilmennyt iso tartuntarypäs, sillä Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi aiemmin tällä viikolla, että virustartuntoja on todettu useilla alueen korkeakoulujen opiskelijoilla. Yhteinen nimittäjä opiskelijoiden välillä vaikuttaa olleen syyskuun loppupuolella järjestetty opiskelijatapahtuma. Altistuneita voi olla satoja.
Vaasan yliopisto ja ammattikorkeakoulu ovat ilmoittaneet siirtyvänsä etäopetukseen.
THL:n raportoimien lukujen mukaan Vaasassa on todettu tänään seitsemän uutta tartuntaa. Vaasan sairaanhoitopiiri kertoo puolestaan lukujensa valossa, että uusia tartuntoja on eilisen jälkeen havaittu 25 ja niitä on nyt yhteensä 159. Ero THL:n ja sairaanhoitopiirien lukujen välillä selittyy tavanomaisesti raportointiviiveellä.
Vaasan kaupunki kertoi sunnuntaina koronavirustartuntojen kasvaneen niin merkittävästi, että kaupunki päätti irrottaa terveysasemalta lisävoimia tartunnanjäljitykseen ja -torjuntaan. Kaupunki ilmoitti, että Gerbyn terveysaseman hoitaja- ja lääkärivastaanottoajat keskeytetään viikoksi maanantaista alkaen.