Viime perjantaina Kauniaisten kaupunki alkoi jakaa kasvomaskeja niitä tarvitseville. Kaupunki kuitenkin kohtasi ikävän vastaanoton sosiaalisessa mediassa, kun tuoreita ja valmiiksi pestyjä maskeja luultiin käytetyiksi.
Eilen paikallisessa Facebook-ryhmässä puhkesi keskustelu, jossa Kauniaisten kaupungin Villa Bredan hoivayksikössä jakamia kangasmaskeja pidettiin valmiiksi käytettyinä.
Julkaisun kommenttiketjussa kaupungin tiedottaja Markus Jahnsson katkaisi huhuilta siivet, ja kertoi maskien olevan käyttämättömiä ja asianmukaisia.
– Syyksi epäilen sitä, että ehkä maskit eivät ole muodikkaimmasta päästä, vaikka ne ovat tehty ohjeiden mukaisesti ja puhtaista kankaista.
Hän arvelee epäilyjen heränneen myös siitä, että maskeissa on voinut ilmetä pientä rispautumista kuuman pesun jäljiltä.
– Jokainen jaettava maski on uusi. Ne ovat vain pestyjä ja jossain tapauksessa jopa silitettyjä.
Maskeja ovat valmistaneet paikalliset ompeluyritykset sekä Villa Bredan asumisyksikön henkilökunta.
– Maskeja on jopa ommeltu palveluyksikössä, joten siellä ompelukoneet ovat laulaneet. Niitä on hankittu myös muilta yrityksiltä ja sen vuoksi maskeja on täytynyt pestä kuljetuksen jälkeen, Jahnsson taustoittaa.
Hän kertoo myös, että maskeihin liittyvä keskustelu Facebook-ryhmässä on ollut vaihtelevaa ja peittänyt alleen hyvän tarkoituksen. Jahnssonin kommentin jälkeen maskien alkuperää yhä epäiltiin.
– Tietenkin harmittaa meidän työntekijöidemme puolesta, että epäillään näin, mutta he tietävät maskien menevän tarpeeseen.
Lue myös: Kaupungit valmistautuvat jakamaan kasvomaskeja vähävaraisille
Maskeja riittää jokaiselle tarvitsevalle
Tähän mennessä kaupunki on jakanut kymmeniä maskeja, ja niitä on riittänyt kaikille halukkaille.
Jahnsson korostaa, että kaupungissa asuu vain vajaa 10 000 asukasta, joten he ovat melko pieni toimija.
– Kysyntää on koko ajan, ja tarve nousee luultavasti satoihin maskeihin loppupeleissä ja siihen varaudumme.
Kaupunki jakaa kankaisia kasvomaskeja steriileissä pakkauksissa, joissa on käyttöohjeet mukana. Yksi hakija saa mukaansa kaksi maskia.
Vielä tähän mennessä maskin hakijan ei ole tarvinnut todistaa vähävaraisuuttaan.
– Luotamme noutajien rehellisyyteen. Kaikki, jotka tulevat noutamaan maskeja myös saavat ne.
Lisäksi kaupunki kehittää parhaillaan toista jakelujärjestelmää, jossa Granin Lähiapu ja Kauniaisten seurakunnan diakoniatyöntekijät lahjoittavat maskeja täsmällisesti niitä eniten tarvitseville.
– Jokainen maskin saaja on tärkeä, Jahnsson toteaa.
Tähän mennessä maskeja on ollut saatavilla enemmän kuin niille on ollut kysyntää.
Jahnsson kertoo, että kaupunki seuraa epidemiatilannetta päivittäin ja tekee isoja päätöksiä tarpeen vaatiessa. Kertakäyttömaskeja kaupunki ei vielä toistaiseksi jaa asukkailleen.
Lue myös: Espoossa ilmaisten kasvomaskien kysyntä yllätti: Maskit loppuivat hetkellisesti –”Tämän päivän osalta emme saaneet maskeja laisinkaan”
Maskien valmistus käynnistyi toukokuussa
Kauniaisten kaupunki on varautunut hyvissä ajoin maskien jakamiseen. Jahnsson kertoo, että ompelukoneet ovat sauhunneet jo toukokuusta lähtien.
– Keväällä maskeja oli vaikeaa saada, joten meidän neuvokkaat hoitajamme pohtivat voisiko maskit saada paikallisilta ompelijoilta tai tehdä itse. Sitten vain laitettiin pyörät pyörimään.
Kaupunki halusi varmistaa maskien riittävyyden asukkailleen vaikeassakin tilanteessa. Kankaisten maskien ajateltiin olevan ekologisia ja hyviä, koska niitä voi käyttää pesun jälkeen uudelleen.
– Kyllä olemme ylpeitä meidän terveydenhuollon henkilöstöstämme, että näin ripeästi saivat pystyyn tällaista toimintaa. Ei jäädä odottamaan, vaan tehdään asialle heti jotain.
Lopuksi hän toteaa, kuinka kiitollinen kaupunki on saamastaan avusta maskien tuottamiseen.
– He ovat muutenkin kovilla, mutta silti osaavat tehdä tällaisia asioita, Jahnsson summaa.