Nainen huijasi miljoonaomaisuuden hyväuskoiselta mieheltä – viimeiset siirrot viranomaisten nenän alla

2:13img
Katso video: Poliisin tietoon tulee jatkuvasti yhä enemmän huijausyrityksiä.
Julkaistu 12.11.2024 20:39
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Nainen huijasi hyväuskoiselta mieheltä 1,7 miljoonan euron omaisuuden. 

Naisen haltuun siirtyi lähes koko miehen omaisuus eli 200 000 euroa rahaa ja 1,5 miljoonan arvoiset asunnot. Tapahtumaketju sai alkunsa, kun mies joutui muutamaksi kuukaudeksi hoitokotiin ja tapasi siellä erään naisen. Nainen kertoi miehelle olevansa ylivelkaantunut ja kärsivänsä peliongelmasta. Hän puhui miehen ympäri auttamaan itseään.

Tämän jälkeen rahaa alkoi siirtyä tilisiirtoina ja käteisenä naiselle, joka siirsi osan rahoista omille tuttavilleen. Lopulta rahaa oli kadoksissa 200 000 euroa. 

Lisäksi mies oli ”lahjoittanut” naiselle kolme asuntoaan, joista yksi oli hänen oma kotinsa. Asuntojen yhteisarvo oli lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Lopulta miehen tileillä oli jäljellä enää muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Hän oli menettänyt myös asunnot, joista oli saanut pientä vuokratuloa eläkkeensä päälle.

Edunvalvoja kuvaili oikeudessa, että käytännössä mies oli hyväksikäytön myötä ajautunut taloudelliseen katastrofiin.

Sukulainen ilmoitti poliisille

Poliisitutkintaan tapahtumat päätyivät miehen sukulaisen tekemän ilmoituksen myötä. Sukulainen oli ihmetellyt miehen muuttunutta käytöstä hoivakodista kotiutumisen jälkeen.

Mies oli unelias ja poissaoleva, minkä syyksi paljastui myöhemmin väärä lääkitys. Sukulaisen mukaan miehen kyky hoitaa omia asioitaan oli kuitenkin heikentynyt. Mies oli sukulaisen mukaan lapsellinen ja sinisilmäinen uskoen esimerkiksi pankkiasiansa lähes kenen tahansa hoidettaviksi.

Lisäksi miehen ympärillä pyöri jatkuvasti hänelle entuudestaan tuntematon nainen.

Auttaessaan miestä sukulainen huomasi, että naisen viestittely miehelle oli hyvin rahapainotteista. Kun sukulainen kyseli mieheltä naiselle tehdyistä rahasiirroista, tämä ei osannut selittää niitä.

Niinpä sukulainen vei asian poliisin selvitettäväksi.

Lue myös: Epäilty vei asianomistajalta omaisuutta pankkikortista revolveriin

Uhri oli hämillään

Mies ei osannut selittää missään vaiheessa, miksi oli antanut rahaa naiselle, joka ei ollut hänelle mitenkään läheinen. Hän kertoi, ettei ollut tehnyt kaikkia tilisiirtoja itse.

Poliisin erikseen kysyessä mies kertoi antaneensa naiselle verkkopankkitunnuksensa ja pankkikorttinsa pin-koodin. Mies ei osannut selittää, miksi oli lahjoittanut omistamansa asunnot naiselle.

Nainen taas kuvaili suhdettaan mieheen tiiviiksi. Hän kertoi pitäneensä päivittäin yhteyttä miehen kanssa ja liikkuneensa tämän kanssa paljon.

Nainen kertoi siivonneensa miehelle ja auttaneensa tätä henkilökohtaisissa asioissa.

Naisen mukaan rahan antamisessa kyse oli lainoista, jotka hänen oli tarkoitus maksaa takaisin, kun hän saisi perintöä.

Lue myös: Näin sarjahuijarit onnistuvat höynäyttämään uhrejaan – peruskeino aina sama

Asunnot "turvaan"

Poliisitutkinnan myötä miehelle ryhdyttiin hoitamaan edunvalvojaa. Vaikka mies pärjäsikin hyvin arjessaan vanhemmiltaan perimässään asunnossa, hän oli erittäin altis hyväksikäytölle.

Selvisi, että nainen sai miehen siirtämään asunnot hänelle ”turvaan” väittämällä, että edunvalvoja vie ne muuten mieheltä.

Poliisitutkinnan aikanakin nainen vielä sai miehen lähettämään poliisille viestin, jossa väitettiin rahansiirtojen olleen tarkoituksellisia ja tehty täydessä ymmärryksessä. Viestissä mies väitti, ettei mitään rikosta ollut tapahtunut.

Viesti paljastui myöhemmin naisen kirjoittamaksi.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi, että nainen huijasi tarkoituksella mieheltä lähes koko tämän omaisuuden. Oikeuden mukaan naisella ei ollut aikomustakaan maksaa velkojaan takaisin, eikä mitään perintöä ollut tulossa.

Oikeuden mukaan nainen käytti häikäilemöttämästi hyväkseen miehen hyväuskoisuutta ja jatkoi toimintaansa vielä senkin jälkeen, kun asia oli poliisitutkinnassa ja mies oli saamassa edunvalvojan turvaamaan omaisuuttaan.

Lue myös: Kryptoyrittäjälle tuntuva vankeustuomio

Ehdotonta vankeutta

Käräjäoikeus katsoi, että 37-vuotias Minttu-Jhasmin Mirona Elizabeth Punkkinen syyllistyi törkeään petokseen. Oikeus tuomitsi naisen kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Mies sai asuntonsa takaisin ja nainen lupasi maksaa lainarahoista 100 000 euroa miehelle.

Samaan tapaukseen liittyen huijarinaisen miespuolinen tuttava sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä rahanpesusta. Lisäksi naisen äiti sai 30 päivää ehdollista vankeutta petoksesta.

Asia eteni Helsingin hovioikeuteen, joka piti naisen ja häntä avustaneen miehen tuomiot voimassa.

Rikokset tapahtuivat vuosina 2019 ja 2020 Kauniaisissa.

Lue myös: Halpa-Hallin myyjät yrittivät saada vieläkin halvemmalla – tavaraa läheisille jopa ilmaiseksi

Tuoreimmat aiheesta

Rikos