Ennen jääkiekon MM-kisoja ja myös pelien alkaessa Suomessa puhutti lippujen hinta. Pelättiin, että katsomot ammottavat tyhjyyttään, kun "tavallisella kansalla" ei ole mahdollisuutta päästä peleihin.
Pelko näyttäisi osoittautuneen turhaksi. Kisojen pääsihteerin Mika Sulinin mukaan Areenan yleisömäärä tulee kipuamaan 300 000 katsojaan.
Tänä viikonloppuna kamppaillaan kirkkaimmista mitaleista. Areenalle odotetaan viikonlopun kumpanakin pelipäivänä täysiä katsomoita.
Liikkeellä ovat suomalaisen kiekkokansan lisäksi muiden pelaavien maiden kannattajat.
MM-kisojen lopullinen yleisömäärä selviää sunnuntain finaalin jälkeen. Toistaiseksi Hartwall Areenan otteluissa katsojakeskiarvo on ollut noin 8300.
Tämän vuoden yleisömäärä on erittäin hyvä verrattuna myös muiden maiden vastaaviin lukemiin. Esimerkiksi viime keväänä Bratislavassa yleisömäärä oli 291 000, Bernissä 2009 267 000. Vuonna 2010 Kölnin kapasiteetiltaan yli 18 000 hengen areenalla yleisömäärä oli 331 000.
Vuoden 2003 MM-kotikisoissa Hartwall Areenan yleisömäärä oli noin 280 000.
Pääsylippuja on saatavilla vielä illan Tshekin ja Slovakian semifinaaliin sekä jonkin verran sunnuntain pronssiotteluun, joka alkaa klo 16.
(MTV3)
MM-järjestäjät lupaavat: Lippuhässäkästä on opittu
Leijonilla hikinen päivä - Venäjä ollut kova pala ennenkin
Venäläislehdillä vahva usko omiensa voittoon