Vaimonsa murhasta syytetylle psykiatrille tänään tuomio

Syyttäjä hakee miehelle tuomiota murhasta Helsingin Ullanlinnassa joulukuussa 2022. Käräjäoikeus katsoi aiemmin, että mies aiheutti vaimonsa kuoleman, mutta ei pitänyt tekoa ennalta suunniteltuna.

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion vaimonsa murhasta syytetylle psykiatrille.

Käräjäoikeus katsoi alkuvuodesta antamassaan välituomiossa, että 49-vuotias mies oli aiheuttanut vaimonsa kuoleman. Mies määrättiin mielentilatutkimukseen, jonka mukaan hän oli tekojen aikaan syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa.

Oikeus ottaa tänään annettavassa lopullisessa käräjätuomiossa kantaa siihen, mihin rikosnimikkeeseen mies syyllistyi ja mikä hänen rangaistuksekseen tulee.

Henkirikos tapahtui pariskunnan kotona Helsingin Ullanlinnassa torstain ja perjantain välisenä yönä 15.–16. joulukuuta 2022.

Käräjäoikeuden mukaan mies aiheutti vaimonsa kuoleman iskemällä tätä useita kertoja voimakkaasti päähän jollain esineellä. Sen jälkeen mies oikeuden mukaan kääri naisen ruumiin mattoon, siirsi sen parvekkeelle ja siivosi verijäljet.

Syyttäjän mukaan mies oli valmistautunut tekoon ja ostanut paria päivää aiemmin lasinpesunestettä verijälkien siivoamista varten. Oikeuden mukaan asiassa ei kuitenkaan saatu näyttöä siitä, että teko olisi ollut syytteessä väitetyin tavoin ennalta valmisteltu tai suunniteltu.

Jäi kiinni ruumista siirtäessään

Lauantaiaamuna 17. joulukuuta syytetty oli siirtämässä vaimonsa ruumiin sisältänyttä mattokääröä autoonsa, kun hänestä ilmoitettiin hätäkeskukseen. Mies otettiin kiinni puoli kymmenen aikaan aamulla.

Mies on myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman, mutta sanonut, ettei se ollut hänen tarkoituksensa. Hän sanoo olleensa tekohetkellä psykoosissa.

Käräjäkäsittelyssä useat asiantuntijat kyseenalaistivat miehen väitteen psykoosista. Myös kaikki ihmiset, jotka tunsivat syytetyn ennalta ja olivat hänen kanssaan tekemisissä henkirikosta seuranneena päivänä, kertoivat hänen käyttäytyneen enemmän tai vähemmän normaalisti.

Oikeuden mukaan teon mahdollinen motiivi jäi selvittämättä, vaikka oikeudessa todistajat kertoivat, että syytetty oli ollut takertuvainen ja mustasukkainen vaimostaan.

Käräjäoikeus katsoi asiassa saadun runsaasti näyttöä siitä, että mustasukkaisuudella saattoi olla osansa tapahtumissa. Oikeuden mukaan motiivia ei voitu kuitenkaan todistaa niin, ettei siitä olisi jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Lue myös:

    Uusimmat