Väite rankasta riidasta TPS-kulisseissa – näin vastaa Petrus Palmu

TPS tekee 3-2 maalin ylivoimalla 1:23
Palmun maalijyvä oli kohdallaan kauden alussa. Tässä syntyi voittomaali Ässien nuottaan.

TPS:n vaikeudet ovat Petrus Palmun näkemyksen mukaan peruja muutoskipuilusta. Laitahyökkääjä ei ole alkuunkaan tyytyväinen omiin otteisiinsa. Palmu vastaa myös mediassa esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan hän olisi ottanut Tommi Miettisen kanssa yhteen. 

Toissa kaudella SM-liigan runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi Jukureissa valittu Petrus Palmu teki paluun kotimaan pääsarjaan ja TPS:ään. Palmu on kiekkoillut seurassa aiemmin vuosina 2017–19.

Suurta vastuuta ja roolia kantava Palmu teki kauden kuuteen ensimmäiseen otteluun tehot 4+4=8. Sittemmin etenkin maalintekopuoli on sakannut pahasti. Kaikkiaan viidesti osunut Palmu on nyt pelannut 14 ottelua ilman täysosumaa. 

– En todellakaan ole tyytyväinen. Pitää pystyä kaivamaan parempaa. Kun joukkueelle ei tule voittoja, niin huomaa heti, ettei itsekään ole ihan päässyt ytimeen. Tietysti sitä haluaa tehdä maaleja ja pisteitä. Olen niitä aina pystynyt tässä sarjassa tekemään, en ole sikäli huolissani, Palmu sanoo MTV Urheilulle.

Palmu on 26 pelaamassaan ottelussa saalistanut kuitenkin 17 tehopistettä. Hän on TPS:n sisäisessä pistepörssissä toisena. Edellä on Markus Nurmi

– Kun menee joukkueena huonosti, niin ei sieltä yksilötkään niin hyvin nouse esiin. Sitä kautta pyrin sitä ajattelemaan. Ei kannata itseään liikaa syytellä, että mikä maksaa, kun kyse on joukkueurheilusta kuitenkin. Ei ne omat pelitaidot ole mihinkään hävinneet. 

"Huhuja voi olla"

TPS-joukkueessa pitkään kultakypärää tällä kaudella kantanut Palmu jäi hiljattain myös pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle. 

Tommi Miettinen laittoi Palmun katsomoon marraskuun 24. päivänä, kun turkulaiset kohtasivat vieraskentällä HIFK:n. Ilta-Sanomat kertoi, että Miettisellä ja Palmulla olisi ollut rankka yhteenotto ennen kyseistä ottelua. 

– Huhuja voi olla liikkeellä. En lähde sitä sen enempää kommentoimaan. Meillä pysyy asiat kopin sisällä. Tommin kanssa kaikki on hyvin, ei siinä mitään. Meillä on yhteinen päämäärä täällä. Kaikki haluavat voittaa ja menestyä. Mennään eteenpäin. Ei tässä mitään ole tapahtunut, Palmu linjaa. 

Kasvukipuja

TPS on ehtinyt pelaamaan lähes puolet runkosarjasta, kaikkiaan 28 ottelua. Miettisen komentoon siirtynyt nippu voitti kuusi ensimmäistä otteluaan. Joulukuun alussa tilanne on totaalisen toinen.

Pistekeskiarvolla mitattuna turkulaisjoukkue on sarjassa kolmanneksi viimeisenä. Syyskuun lopun jälkeen kolmen pisteen voittoja on vain kaksi kappaletta.

– Kova, kilpaillullinen sarja. Emme ole pystyneet vastaamaan vastustajien tekemisiin. Meillä on ollut paljon sen kanssa vaikeuksia. Ei olla saatu vaikeaa jaksoa kunnolla poikki, Palmu kommentoi. 

Palmun mielestä ongelmat suorittamisessa ovat peruja muutosryöpystä.

– Paljon uusia pelaajia ja uusi päävalmentaja seurassa. Kyllähän peliä on yritetty kehittää koko ajan. Siinä on ollut kasvukipuja.

– Ei tässä turhautumista ole. Pitää niistä vaikeuksista päästä yli. Joukkuehenki on mielestäni ihan hyvä. 

Jos TPS mielii pelata pudotuspelejä ensi keväänä, on otteiden parannuttava. Tämänhetkisellä pistetahdilla joukkue jäisi 75 pojon tuntumaan. Playoff-pelit olisivat hyvin todennäköisesti tavoittamattomissa.

– Puolivälin krouvihan lähestyy. Pudotuspelejä halutaan pelata keväällä. Tulosta pitää parantaa, se on ihan fakta. 

Lue myös:

    Uusimmat