Väitös: Paikallisen sopimisen laajentaminen uhka palkkatasa-arvolle

Perinnönjako
Tutkija arvioi, että palkkojen paikallisen sopimisen laajentaminen kasvattaisi sukupuolten palkkaeroja. Lehtikuva
Julkaistu 21.08.2016 04:50(Päivitetty 21.08.2016 05:52)

MTV UUTISET - STT

Työehtosopimuksissa pitäisi huomioida nykyistä paremmin miesten ja naisten tasa-arvo, sanoo Helsingin yliopiston väitöstutkimus.

Politiikan tutkija Milja Saari käsittelee väitöskirjassaan naisten ja miesten palkkaeroja poliittisena ja oikeudellisena kysymyksenä.  

Saari arvioi, että palkkojen paikallisen sopimisen laajentaminen kasvattaisi sukupuolten palkkaeroja. Työehtosopimuksia ei saa Saaren mielestä heikentää.  

– Ilman työehtosopimukseen kirjattuja vähimmäisehtoja naiset jäisivät monilla aloilla heikkoon neuvotteluasemaan.  

Saari on tutkinut muun muassa yksityisen palvelualan naisvaltaisia työpaikkoja.  

Saaren mukaan tasa-arvotyö jää helposti juhlapuheiden tasolle. Esimerkiksi luottamusmiehillä ei ole tutkijan mukaan nykyisin riittäviä oikeuksia saada tietoja palkoista ja seurata palkkatasa-arvoa työpaikoilla.  
Väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ensi viikolla.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa