Valio ja Arla sopuun vuosia jatkuneessa maitokiistassa

maito lasi
Kuvituskuva. Shutterstock
Julkaistu 13.09.2018 11:24

MTV UUTISET

Valio ja Arla ovat päässeet sovintoratkaisuun vahingonkorvausprosessissa, jonka Arlan käynnisti vuonna 2014, kertovat yhtiöt yhteisessä tiedotteessa.

Lue myös: 

Maitotilallisen hätähuuto: Käteen jää enää vain kolme senttiä litralta – "En minä olisi tällaista uskonut"

Kanne perustui perusmaidon hinnoittelua koskevaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkintaan, jonka tuloksena korkein hallinto-oikeus lopulta tuomitsi Valion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Arla oli yksi asiassa Valiolta vahingonkorvausta vaatineista meijeriyrityksistä.

Valio ja Arla eivät anna lisätietoja sopimuksesta.

– Olemme tyytyväisiä, että pitkään jatkunut oikeusprosessi on saatu päätökseen sovinnollisesti. Sovintosopimuksen sisältö on luonnollisesti Valion ja Arlan välinen asia, Valion toimitusjohtaja Annika Hurme kommentoi yhtiöiden välistä sopimusta tiedotteessa.

– Sopimukseen pääseminen on hieno asia. Toivomme, että voimme nyt jättää asian taaksemme ja keskittyä jatkamaan sitä, mikä on Suomen maitomarkkinan ja kuluttajien parhaaksi, Arlan toimitusjohtaja Kai Gyllström toteaa tiedotteen mukaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Talous